Tästä blogista on tullut jo sen verran sillisalaatti, että annan yhden hyvin teemasta poikkeavan aiheen soluttautua joukkoon sen kummemmitta mukinoitta. En oo kriitikko tai yleisesti edes kovin uskaliaasti mielipiteitään laukova henkilö, mutta haluun silti jakaa tuntemuksia, joita viimeisin lukemani teos sai aikaan. Kyseessä oli siis syksyllä ilmestynyt Mikko Aaltosen kirjoittama Jare Henrik Tiihosen elämäkerta.
En oo ikinä ollut mikään Cheek-fani - päinvastoin. Siksi olikin aika yllättävää, että päätin tarttua kyseiseen kirjaan ihan vapaaehtoisesti. Vielä yllättävämpää oli kuitenkin, että kirja tempas mut mukaansa niin kovin, että olisin halunnut olla nenä kiinni siinä hela tiden. Mukaansatempaavuudesta kertoo myös se, että kirjan tapahtumat ja Jaren elämä pyöri mielessä paljon myös lukusessioiden välissä ja tuli jopa uniin. Kokonaisvaltaisen kokemuksen saamiseksi kuuntelin myös kaikki Cheekin levyt (siitäkin huolimatta, että ne kaikki eivät edusta mun lempparimusaa) lueskelun ohessa.
Kirjan mielenkiintoisuudelle on mun kohdalla kaks syytä. Ensimmäinen on, että kirjailija oli saanut Jaren äänen niin hyvin esille, että tuntui melkein kuin ois itse pääjehun päänsisällä. Näin tähän kovakuoriseen Cheekiin löytyikin ihan uutta ulottuvuutta ja tarttumapintaa. En ollut edes tajunnut, että kaikki Cheekin biisien aiheet tulevat noin läheisesti hänen omasta elämästään - artisti kirjaimellisesti räppää suoraan sydämestään - vaan kirja avasi biisien sanoituksia aika paljon.
Toinen syy, miksi kirja oli niin kiinnostava oli se, että kertoi osaltaan myös ison palan suomalaisen rapin historiaa ja sen kehitystarinaa. Näin ollen uskaltaisin suositella kirjaa ihan yleisesti rap-kulttuurista kiinnostuneelle.
Pakko kyllä myös myöntää, että mun mielipide Cheekistä muuttui jonkin verran kirjan lukemisen jälkeen. Muistan vielä vuosi sitten Cheek-dokumentin katsottuani kuinka arvostukseni kyseistä artistia kohtaan oli aika nollissa. Elämäkerta sai kuitenkin mut tajuamaan paremmin kuin mitkään kulta-tai platinalevyt tai Stadionin keikat, kuinka paljon Jare on tehnyt uransa eteen. Kirja myös osaltaan toimi tsemppaavana esimerkkinä siitä kuinka mahdottomastakin voi tulla mahdollista jos löytyy tarpeeksi uskoa itseensä ja tekemiseensä.
Mä, kuten varmasti moni muukin (etenkin "Cheek-vihaajista") on pitänyt artistia varsin ylimielisenä sen perusteella, minkä kuvan miehestä on median kautta saanut. Kirja kuitenkin avasi sen verran, että kyseessä ei tosiaankan ole mikään tunteeton paska, vaan yhtälailla päänsisäisten huutojen välissä tasapainoileva tyyppi ihan kuin moni meistä "tavallisista talliasistakin". Suomessa porukka ei vaan oikein helpolla meinaa hyväksyä sitä, että menestyksestä saa nauttia ja, että sen saa myös näyttää. Jaren luonne poikkeaa perusnöyrästä suomalaisesta luonteesta, mutta siinä olisi toisaalta myös perus-Jonneille hieman opinottamisen paikka.
Ystäväni Tarun sanoja lainaten "miks sen pitäs olla kiva kellekään muulle ku niille, jotka on sille kivoja?"
Epäilemättä yks Suomen musiikkihistorian kovimmista nimistä tuo Cheek."Kaikki tietävät Cheekin, mutta kukaan ei tunne Jarea." JHT Musta Lammas antaa siihen kuitenkin mahdollisuuden. Suosittelen kokeilemaan kolahtaako suhunkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti