Sagolig Park Güell

Om jag måste nämna bara en "must see" sevärdhet i Barcelona, ska jag säga Park Güell. Antoni Gaudi's park innehåller både naturen och Gaudi's fin arkitektur och det gör en träff även om du är inte intresserad av historian eller krinngå sevärdheter. Vi tillbringade en härlig förmiddag i mitten av jättefina färgrika Gaudi's byggnader och gröna träder och njutade av varje sekunden. Nästa gången ska jag ta okcså mina egna matscäck med mig eftersom Park Güell är en perfekt ställe för en piknik!

Solen, livemusiken och inte för mycket turister = perfekta minner från Park Güell - dit ska jag absolut återvända någon dag!

Härliga vintage butiker i Barcelona

Jag hade hört bara bra av Barcelona men hade emellertid stora förväntningar när vi reste dit i några veckan sedan. Denna gången "partners in crime" var Roosa och Oona så hade vi topgänget med. Resan var full av skratt, solen, bra mat och lite mer skratt och jag kunde känna helt och hållet att jag var på semester.
Vår hotell liggade i en förort när man kunde lukta gräsen och se fina graffiter överallt, vilken riktig förort atmåsfär! Nära hotellet hittade vi jättesöta vintage butiker och jag tror att vi alla (åtminstone Roosa som förläskade i de) tappades en stor del av era lönen dit. Men pengarna spelar ingen roll när man är på semester, eller hur.

Det finns någonting så magisk i Barcelona's natten att det är även svårt att beskriva det, man måste erfara det svälv.

JHT Musta Lammas

Tästä blogista on tullut jo sen verran sillisalaatti, että annan yhden hyvin teemasta poikkeavan aiheen soluttautua joukkoon sen kummemmitta mukinoitta. En oo kriitikko tai yleisesti edes kovin uskaliaasti mielipiteitään laukova henkilö, mutta haluun silti jakaa tuntemuksia, joita viimeisin lukemani teos sai aikaan. Kyseessä oli siis syksyllä ilmestynyt Mikko Aaltosen kirjoittama Jare Henrik Tiihosen elämäkerta.

En oo ikinä ollut mikään Cheek-fani - päinvastoin. Siksi olikin aika yllättävää, että päätin tarttua kyseiseen kirjaan ihan vapaaehtoisesti. Vielä yllättävämpää oli kuitenkin, että kirja tempas mut mukaansa niin kovin, että olisin halunnut olla nenä kiinni siinä hela tiden. Mukaansatempaavuudesta kertoo myös se, että kirjan tapahtumat ja Jaren elämä pyöri mielessä paljon myös lukusessioiden välissä ja tuli jopa uniin. Kokonaisvaltaisen kokemuksen saamiseksi kuuntelin myös kaikki Cheekin levyt (siitäkin huolimatta, että ne kaikki eivät edusta mun lempparimusaa) lueskelun ohessa.

Kirjan mielenkiintoisuudelle on mun kohdalla kaks syytä. Ensimmäinen on, että kirjailija oli saanut Jaren äänen niin hyvin esille, että tuntui melkein kuin ois itse pääjehun päänsisällä. Näin tähän kovakuoriseen Cheekiin löytyikin ihan uutta ulottuvuutta ja tarttumapintaa. En ollut edes tajunnut, että kaikki Cheekin biisien aiheet tulevat noin läheisesti hänen omasta elämästään - artisti kirjaimellisesti räppää suoraan sydämestään - vaan kirja avasi biisien sanoituksia aika paljon.
Toinen syy, miksi kirja oli niin kiinnostava oli se, että kertoi osaltaan myös ison palan suomalaisen rapin historiaa ja sen kehitystarinaa. Näin ollen uskaltaisin suositella kirjaa ihan yleisesti rap-kulttuurista kiinnostuneelle.

Pakko kyllä myös myöntää, että mun mielipide Cheekistä muuttui jonkin verran kirjan lukemisen jälkeen. Muistan vielä vuosi sitten Cheek-dokumentin katsottuani kuinka arvostukseni kyseistä artistia kohtaan oli aika nollissa. Elämäkerta sai kuitenkin mut tajuamaan paremmin kuin mitkään kulta-tai platinalevyt tai Stadionin keikat, kuinka paljon Jare on tehnyt uransa eteen. Kirja myös osaltaan toimi tsemppaavana esimerkkinä siitä kuinka mahdottomastakin voi tulla mahdollista jos löytyy tarpeeksi uskoa itseensä ja tekemiseensä.

Mä, kuten varmasti moni muukin (etenkin "Cheek-vihaajista") on pitänyt artistia varsin ylimielisenä sen perusteella, minkä kuvan miehestä on median kautta saanut. Kirja kuitenkin avasi sen verran, että kyseessä ei tosiaankan ole mikään tunteeton paska, vaan yhtälailla päänsisäisten huutojen välissä tasapainoileva tyyppi ihan kuin moni meistä "tavallisista talliasistakin". Suomessa porukka ei vaan oikein helpolla meinaa hyväksyä sitä, että menestyksestä saa nauttia ja, että sen saa myös näyttää. Jaren luonne poikkeaa perusnöyrästä suomalaisesta luonteesta, mutta siinä olisi toisaalta myös perus-Jonneille hieman opinottamisen paikka.
Ystäväni Tarun sanoja lainaten "miks sen pitäs olla kiva kellekään muulle ku niille, jotka on sille kivoja?"

Epäilemättä yks Suomen musiikkihistorian kovimmista nimistä tuo Cheek."Kaikki tietävät Cheekin, mutta kukaan ei tunne Jarea." JHT Musta Lammas antaa siihen kuitenkin mahdollisuuden. Suosittelen kokeilemaan kolahtaako suhunkin.

Vatikan gården

Av en misstag köpte vi biljetter till Vatikanmuseum även det var inte planen. Ella ju njutade av utställningen men jag och Roosa var som typiska barn och nästan skippade hela utställingen. Hur som helst var det värd att betala för biljetter då fick vi att njuta av de här utsikte:

Dessa landskaper var perfect för en pinkfan som mig! Älskar älskar älskar!

En turist i Rom

Jag minns när vi började att studera historia i skolan i femte klassen och jag var så intresserande av Antik och Roms historian och ville resa och se alla de där gamla bråte. Även i gymnasiet försvinnade jag den ståra intressen mot historian, var det i alla fal fint att få se Roms alla "must see sevärdheter".

 I mitten av dessa landskap känner man sig ganska liten. Men på andra sidan, Rom är ganska liten och lätt att flytta på sig. Vi inte även gick vilse en gång!

Alla vägar bär till Rom

Tjenare och hälsningar från Rom! 

En vecka sedan var det igen tid att ta liten paus från vardagen och åka utomlands. En fördelen om skiftarbete är att iblan man kan ha även tre dagar ledig i mitten av veckan så det är möjligt att ta minilover då och då. Tack vare Ryanair, betalade vi flyger till Rom och tillbacka bara 25 euro! 3 dagar i de mysiga gator av Rom fick mig att drömma hurdant var det att få bo där. 

Det var den första men inte den sista gången i Rom det kan jag lova. Jag är helt och hållet förlälskad i denna vacker stad!

Lähtemisen kaiho ja palaamisen vaikeus

Heipparallaa!

Aattelin tällä kertaa rustailla tälleen ajankohtaisesti tuntemuksista, joita kahden "kotimaan" välillä ramppaaminen aiheuttaa. Palasin just Suomen reissulta takasin Maltalle ja voin kertoo, että toi reissu on aina enemmän tai vähemmän shokki.

Viimeset päivät ennen Suomeen lähtöä kulu hitaammin kuin maltalainen bussi ruuhka-aikana, koska mun "Maltan perhe" aka kämppikset oli jo matkustaneet koto-Suomeen joulunviettoon. Jotenkin siitäkin odotuksesta kuitenkin selvittiin ja ennen kuin huomasinkaan istuin koneessa matkalla Suomeen. Lentäminen ei oo mitään mun lempipuuhaa, mutta oon oppinut ottamaan siitä ilon irti eli vetämään hirsiä lennot pitkät. Lentokoneessa mulla tulee kuitenkin aina sellanen jännä fiilis kun katon ikkunasta ja nään kuinka tää pieni kivenkokkare jää taakse. Tunne Maltan kodin jättämisestä on haikea, vaikka tiedänkin, että tuun sinne pian palaamaan. Mieleen pulpahtaa ajatus "miltä tuntuisi jos en palaisikaan?". Kaipa se kertoo, että on tästä kivenkokkareestakin lopulta muodotunut mulle tärkeä paikka - mun koti.

Vaikka olinkin odottanut Suomeen pääsyä innolla, iski mulle jonkinasteen shokki kun olin vihdoin sinne päässyt. Istuin meiän olkkarissa ja tunsin oloni niin tyhjäksi. Kyyneleet vieri pitkin poskia, koska en oikein tiennyt kuinka mun pitäis olla ja minne kuulun. Kyse ei oo siitä, ettenkö tuntis oloani kotosaksi Suomessa vaan pikemminkin siitä, että sinne palaaminen tuntuu aina vähän ristiriitaiselta. Fiilis ei ole sama kuin lomamatkalta kotiin palatessa, koska oon jättänyt osan mun sydämestä Maltalle.

Suhteellisen nopeesti siitä kuitenkin toivuttiin ja olihan musta ihana päästä nauttimaan lämpimästä kodista, kauniista Helsingistä ja ystävien ja perheen seurasta. Musta oli ehkä vähän liiankin kivaa päästä matkustamaan taas metrolla, kulkea ihmisjoukossa Manskulla, käydä ostamassa irttareita ja odottaa dösärillä kylmyydestä huolimatta, sillä tiesin bussin tulevan ajallaan. Ihanaa oli myös syödä mun lempirafloissa, käydä bissellä Kalliossa ja asioida ystävällisten asiakaspalvelijoiden kanssa (Maltalla asiakaspalvelu esim kaupoissa ja ravintoloissa on usein ala-arvoista). Ensimmäisen päivän ajatus "kuinka voin ikinä muuttaa takas tänne" karistui nopeasti ja vaihtui tunteeseen, että kyllähän mä pystyn tänne vielä joku päivä palaamaan. Tälläkin hetkellä ikävöin jopa vähän Stadia...

Päivät hurahti hujakalla, mutta ehdin kuitenkin nauttimaan mulle rakkaiden ihmisten seurasta. Vaikka tiedän Suomen reissun olevan aina enemmän ja vähemmän paikasta toiseen juoksemista, koin kuitenkin nauttivani siitä kuinka ehdin nähdä niin monia ystäviäin. Välilllä havahduin tunteeseen, kuinka onnellinen olin ja kuinka hauskaa mulla oli mun rakkaiden lähellä. Jossain välissä alkoi kuitenkin puuduttamaan samoihin kysymyksiin vastaaminen ja puolen vuoden elämäntarinan selittäminen uudelleen ja uudelleen. Totuus vaan on, että aika ei millään tahdo riittää säännölliseen yhteydenpitoon kaikkien ystävien kanssa, joten kun jälleennäkeminen koittaa on väistämättäkin selitettävä mitä viimeisen puolen vuoden aikana on pääpiirteittäin ehtinyt tapahtumaan. Totta on kuitenkin myös, että tosiystävien kanssa meno jatkuu aina siitä mihin viimeksi jäikin, vaikka viime kerrasta olisikin aikaa.

Viime vuonna joululomalta palaaminen ei tuntunut kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, sillä musta tuntu ettei mulla ollut juuri kavereita täällä (talvella porukka oli jotenkin harvinaisen koomassa täällä) ja olo oli aika tyhjä kun koko joululoma oli ollut täynnä Suomi-kamuja. Nyt palatessa fiilis oli kuitenkin enemminkin odottava, koska tiesin, että tällä kertaa Maltalla mua odottaa myös läjä mun lemppari-ihmisiä, siinä missä Suomessakin sekä uudet haasteet. Toinen puoli musta odotti innolla paluuta Maltalle, mutta toinen olis halunnut jäädä Suomeen vielä edes hetkeksi. Paluumatkalla lentokoneessa tunsin kuitenkin, että olen palaamassa mun toiseen kotiin.

Winter Wonderland

I London visiterade vi också i Winter Wonderland som är en kobination av nöjesparken och julmarkanden. Det finns också en skridskobana där så om du saknar din "julmood" Winter Wonderland är en plats du kan hitta den! De alla "circus games" påminnade mig om min jobbet i nöjespark Borgbacken så det känndes också ganska nostalgisk att gå och kolla på människorna som jobbade där. Det bara är någonting så magisk i nöjesparkerna som kan du se i dessa bilder:

Jag och min lov romans (i sista bilden) önskar härlig jultid för allihopa!