Ajattelin jo keväällä koulun loputtua, että aupair-hommat voisivat olla mua varten, jos opiskelupaikkaa ei napsahtaisi. No eihän se sitten ihan niin mennyt...
Mulla ei juurikaan ollut odotuksia tänne lähtiessä muuta kuin, että saan nauttia vähän pidemmästä kesästä ja että pääsen hoitamaan lasta. Perheenkin olin tavannut pikaiseltaan vain kerran.
Perheen kanssa mulla kävikin älyttömän hyvä tuuri. Olen lukenut ja kuullut kauhutarinoita natsivanhemmista ja aupairien huonoista oloista, mutta itse en ole joutunut moista itse kokemaan - päin vastoin. Olo täällä on tuntunut koko ajan varsin kotoisalta enkä ole kohdannut ongelmia perheen kanssa.
Myös ystävien suhteen odotukset ylittyivät, sillä pelkäsin kovasti etten saa kaverin kaveria. Mitään sydänystäviä ei neljässä kuukaudessa ole ehtinyt syntymään ja viime aikoina kaikki ovat pysytelleet omissa oloissaan, mutta ainakin viime vuoden puolella ei tarvinnut kärsiä juuri yksinäisyydestä alkuaikojen jälkeen. Uusia ihmisiä tapaa edelleen koko ajan, mutta onhan se kieltämättä erilaista kun läheisimmät ystävät, joille voi puhua, tavoittaa vain skypen ja tekstareiden välityksellä.
Vaikka osasin arvata, ettei Maltalta paljon muita aupaireja löydy, toivoin kuitenkin salaa jonkunlaisen kaveriporukan löytämistä. Ja olenhan mä kiitettävän hyvin onnistunutkin tunkeutumaan sellaiseen, mutta varmasti aupaireilla esim. Lontoossa ja Ausseissa on paljon yhteisöllisempää tekemistä ja paljon tapahtumia aupair-hommien kautta - ainakin näin olen käsittänyt...
Koska työtehtävät aupaireilla vaihtelevat, myös kokemukset vaihtelevat suuresti. Mun hommiin ei kuulu muuta kuin lastenhoitoa ja tosi vähän jotain kotitöitä. Mutta koska se lastenhoito on päivästä toiseen sitä samaa ja päivät ovat pitkiä, ei mun kaltaisen kärsimättömän ihmisen pää meinaa kestää tätä. Päivät toistuvat saman kaavan mukaan viikosta ja kuukaudesta toiseen ja ovat melko yksinäisiä. Energiaa ei yksinkertaisesti enää ole yrittää keksimällä keksiä niistä mielenkiintoisia.
Tästä johtuen into koko hommaan on alkanut pikkuhiljaa sammua...
Aupairiksi lähteminen on hyvä keino päästä maailmalle, mutta kannattaa miettiä millaisia työtehtäviä jaksaa ja kuinka kauan. Fyysisesti työ ei ole yleensä kovin rankkaa, mutta henkisesti yksinäinen puuduttava puurtaminen voi koetella hermoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti