Mun elämä on heittänyt aikalailla kuperkeikan tässä viimesen kuukauden aikana (samoin kuin teki mun brand new läppäri käsimatkatavaroissa, minkä takia tässä elonmerkkien osoittamisessa on vähän kestänyt...)
Loppujen lopuksi tässä kävi nyt niin, että päädyin au pairiksi Maltalle. Mutta kuinka, se onkin sitten vähän pitempi, joskin ei kovin ihmeellinen tarina.
Kaikki alkoi 3.7. kun olin lomailemassa täällä Maltalla ystävieni kanssa. Tuo päivä oli myös siitä erikoinen, että silloin tuli opiskelupaikkapäätökset julki.
En oo oikein koskaan tienny, mitä oikeasti haluaisin tehdä, niinkuin ei varmasti moni muukaan.
Oon aina ollut oikeastaan tasaisen hyvä kaikessa ja pärjännyt koulussa paremmin kuin hyvin. Ehkä kielet voisin sanoa mun heikkoudeksi, ainakin niin ilmeni tuossa lukioaikoina. Oon myös harrastanut monipuolisesti, mutta Kallio murskasi aika tehokkaasti viimeisetkin haaveet taidealasta, kun ympärillä olevat haluavat sitä vielä sua paljon enemmän, eikä voimistelustakaan oo muuksi kuin harrastukseksi ja elämäntavaksi, kun ei tuo valmennushommakaan mun se kaikkein suurin intohimo ole. Oon näköjään aika taitava tässä sivupoluille eksymisessä, mutta niin siis tarkoituksena oli jatkaa tätä tarinaa ja kertoa, että tuona heinäkuisena päivänä mulle selvisi, etten ole päässyt opiskelemaan luokanopettajaksi, kielikylpyopettajaksi, enkä yleistä- ja aikuiskasvatustiedettä.
En ollut mitenkään erityisen yllättynyt, sillä soveltuvuuskokeet meni miten meni. Toi opettajuus ei tosiaan ole mun mikään suurin intohimo, mutta ainakin voisin hyvin kuvitella sopivani luokanopettajaksi, ja samaa on sanonut lähipiirinikin. Lähinnä tilanteessa ketutti se, miten turhaa kaikki pääsykoepänttääminen olikaan ollut...
Olin kuitenkin ehkä salaa toivonutkin, että mulle napsahtaisi välivuosi. 12 vuoden kouluputken ja ehkä vähän liiankin vapaa-ajattomien (voimistelu 24/7) ja suorituskeskeisien vuosien jälkeen tuntui ajatus jostain ihan muusta paremmalta kuin hyvältä. Olinkin jo hieman pohdiskellut, mitäs sitä voisi alkaa elämällään tekemään. Maatessani täällä Maltan auringossa, tajusin että ensi vuonna mä tulen olemaan ainakin jossain muualla kuin Suomessa. Ei niin väliä päätyisinkö etelään vai pohjoiseen, kunhan pääsisin irti noista turhankin tutuista ympyröistä edes hetkeksi.
Muistan, kuinka istuin töissä menassa (Lintsin Merkkinarussa, yksinäisin ja hiljaisin työpiste, mitä meille pelimyyjille on suotu) ja aloin listata vaihtoehtoja välivuodelleni. Pohdin niin vapaaehtoistöitä kuin reissaamistakin, mutta jotenkin koko ajan olin ollut kiinnostunut lähtemään au pairiksi.
Aika nopeasti sitten teinkin tämän päätöksen. Jotenkin kuvittelin tämän olevan mulle iisi ratkaisu, kun on tosiaan noita tenavoita tullut vahdittua hitusen tässä elämäni aikana.
Päätin myös, etten lähde minkään järjestön kautta, vaan etsin perheen itse.
Siitä alkoi armoton selailu erilaisilla au pair sivustoilla ja myös viestittely joidenkin perheiden kanssa. Juttelin jo erään aussiperheen kanssa, mutta he ehtivätkin jo löytämään aupparin itselleen. Samoin ehdin viestitellä tuonne länsinaapuriimme, koska olihan Ruotsi mulle - tällaselle ruotsifriikille - yksi asiaankuuluvista vaihtoehdoista.
Eräänä perjantai-iltana tulin rättiväsyneenä töistä ja ajattelin, että voishan sitä nyt taas vilkasta noita perheitä (olin jo about menettänyt toivoni, kun kenenkään kanssa asiat eivät olleet juuri edistyneet). Bongasinkin greataupair-sivustolta suomalaisen, Maltalla asuvan perheen ilmoituksen, ja aika nopeasti he löysivätkin mut facebookista ja alettiin viestittelemään. Sattuikin sopivasti, että tämä perhe oli vielä muutaman päivän Suomessa, joten ehdin näkemään heitä (juuri ennen sunnuntain Flowta) ja sainkin tietää tän "haastattelun" päätteeksi, että he ottaisivat mut mielellään au pairiksi.
Loppuflow menikin sitten hieman hämmentyneenä ja pöllämystyneenä, kuinka kaikki olikin käynyt niin nopeasti. Päivän mietinnän jälkeen soitin töihin ja kysyin onnistuisikohan mun lopettaa jo vähän aikaisemmin. No sehän onnistui ja ennenkuin olin tajunnut mihin olin lupautunut, oli mulla odottamassa menolippu Maltalle kahden ja puolen viikon päässä.
Se, mikä sai mut empimään päätöstä, oli se, että perhe on suomalainen. Tekeehän se kaiken helpommaksi, mutta kuten muutama kaverinikin oli todennut, niin ehkä vähän leim ratkaisu. Maltallahan puhutaan pääasiassa englantia, mutta onhan se tietysti aivan eri juttu mennä ulkomaalaiseen perheeseen. Tulenko oppimaan yhtään mitään, jos elän vaan täällä pienessä suomikuplassani? Mähän tosiaan tunsin ainakin jotenkuten muutaman täältä, mutta en kovin hyvin eli se ei suoranaisesti vaikuttanut mun päätöksentekoon, Ruotsissa mulla ois ollut aika monta kaveria, joten siitäkin syystä pohdin, että miksi mennä juuri Maltalle. Loppupeleissä ei ollut kuitenkaan kovin vaikea päätös, koska olinhan jo päättänyt että johonkin lähden. Mulle oli tärkeintä kuhan pääsin lähtemään, ja hauska sattuma, että päädyin juuri tänne, mistä koko idea sai alkunsa.
Mä menen minne sattuma johtaa.
a) oppia vähän relaamaan ja rentoutua. Siis ei pelkästään löllöillä vaan oppia ottamaan elämä vähän rennommin ja olla vuosi stressaamatta tai ainakin vähemmällä stressillä. Uskoisin, että tällasessa ympäristössä, missä mulla ei oo varsinaisesti kovin vaikeat työtehtävät tai koulua, josta stressata, saattaa tämä onnistua varsin hyvinkin. Tai noh, oon kyllä mestari stressaamaan pienistä, turhistakin asioista, mutta ehkäpä sitä voi oppia.
b) keksiä mitä haluan elämältä, tai ainakin mitä en halua. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, eikä sitä ettimällä mitään koskaan löydä, mutta ainakin opin ehkä tuntemaan itseni vähän paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti