Yksinäisyyden pelosta ja sen voittamisesta

Tjäna!

Yks mun suurimmista ja ainoistakin peloista ja jännityksen aiheista, joita tää lähtö tuotti oli pelko yksinäisyydestä. Kaikki, joiden kanssa tästä asiasta keskustelin, vakuuttelivat että kyllä mä kavereita saan - oonhan niin sosiaalinen ja avoin sun muuta. Silti jännitti lähteä kun Suomeen jäi niin paljon ystäviä. Tuntu, että menetän mun Suomen kaverit ja tuun tänne ollakseni yksin.

Toi kyseinen pelko on kuitenkin pikkuhiljaa hälventynyt ja alan ehkä vihdoin uskoa, etten mä täällä yksin jää. Tunsin entuudestaan muutaman täältä ennestään, mutta mitään sydänystäviä mulla ei täällä valmiiksi ollut.

Yllättävän paljon oon kuitenkin edes jonkun asteisia uusia tuttavuuksia jo tässä vaiheessa, kolmen viikon aikana saanut. Mulla oli onni onnettomuudessa nämä pari tuttua, mutta lisäksi tätä tilannetta on helpottanut myös rämäpäinen luonteeni ja tarvittava rohkeus tunkeutua uusiin porukoihin.
Helppoa se ei aina ole. Mietin yks päivä pitkään, uskallanko mennä randomisti mukaan yhteen suomalaisporukkaan, vaikka en tunne sieltä ketään. Uteliasuus ja rohkeus veivät kuitenkin jälleen kerran voiton ja pian seisoin eksyneen näköisenä keskellä Black Goldia. Nopeasti mut kuitenkin bongattiin - ihmekös tuo - ja pian istuin terdellä näiden uusien tuttavuuksien kanssa.

Fiilikset erään hostperheen työkaverin sunnuntai-iltaisten synttäreiden jälkeen.

Netistä löytää vaikka mitä nykypäivänä ja Facebookin kautta löysin täältä myös toisen suomalaisen au pairin, Empun. Olin aika tositosi varma etten tule täältä juuri muita auppareita löytämään, joten on ollut tosi kiva tutustua samassa asemassa olevaan. Jos sä oot täällä töissä, niin uskoisin että sulla on nopeammin kuin huomaatkaan paljon ihmisiä sun ympärillä, mutta au pairina ollessa ei tuttavuuksia ole niin helppo solmia, kun ei ole työkavereitakaan. Se on asia, mikä mua on välillä heikkoina hetkinä tässä hommassa ärsyttänyt.

Yllätyin myös tästä suomalaisten määrästä Maltalla. Tiesin kyllä, että kyllähän täällä työskentelee paljon suomalaisia, mutta jotenkin se että törmäät joka kulmalla suomalaisiin, jaksaa ihmetyttää mua yhä. Suurin osa mun uusista tuttavuuksista täällä onkin suomalaisia, koska onhan se helppoa.
Joku sanois varmaan, että tylsää. Myönnettäkööt joo että aika tuttua ja turvallistahan tää on, mutta helposti siinä käy niin, että tutustuessasi yhteen, ootkin pian myös parin muun kaveri. Toivon tietysti tutustuvani täällä kansainvälisesti, mutta tällä hetkellä mulle on tärkeintä etten koe olevani aivan yksin. Toisaalta ei mulla oo vielä kovin läheisiä välejä, että voisin sanoa että mulla ois monia ystäviä täällä. Pikkuhiljaa tää varmaan tästä alkaa asettua, oonhan mä ollut vasta 3 ja puoli viikkoa täällä.