Höstlig Madrid

Och en gång till tillbacka till Madrid... Madrid var så levande och stor i jämförelse med Malta och det var så hemsk nice att kunna andas frisk luft och erfara hösten som saknas i Malta... Hoppas att ni kan också erfara den magisk atmosfär av Madrid från dessa biler.

PS. Några av er har kanske undrat varför skrivar jag på svenska. Det finns inte bara ett svar för det men ibland mitt hjärna funkar bara i svenska och eftersom det är mitt favoritspråk vill jag också förbättra det (kanske jag hittar migsjälv i Sverige nån dag).
Jag ju vet att min svenska är inte jätteflytande och grammatik kan vara ganska hemsk då och då men hur kan man lära om man inte ens provar?

Myönnetään - mä oon suorittaja

"Suorittaja ei ole ikinä tyytyväinen mihinkään" 

Salille on mentävä vaikkei huvittas. Jos huone ei oo järjestyksessä ei oo myöskään mikään muu elämässä. Jos en syö terveellisesti, ei mistään tuu mitään. Jos töissä on kiire, on jäätävä ylitöihin vaikkei jaksais. Huominen on oltava suunniteltuna, samoin seuraavat pari viikkoa ja kuukautta - oikeastaan koko elämä.

Luulin, että Malta ois opettanu mua relaamaan, mutta kuinkas ollakaan, tässä sitä ollaan edelleen. Suomessa mulla kävi niin, että kahmin itelleni liikaa sisältöä elämään ja päivät menikin sitten niiden kanssa tasapainoillessa. Nyt tilanne ei oo tietenkään sama - ainoo velvollisuus mulla on mun duuni, jonka ei senkään pitäs kuormittaa juuri (nice rhyme btw haha). Silti huomaan kuinka mun sisäinen suorittaja yrittää tunkea pinnalle ja päästä ottamaan vallan ja tekemään mitättömistäkin asioista merkityksellisiä.

Tiiän, etten oo ainoa, joka kokee pakonomaista tarvetta menestyä jokasella elämän osa-alueella. Sen tavotteleminen aiheuttaa vaan pakostikin sen, että koko elämästä tulee pakkopullaa eikä siis mielekästä (no wow, sherlock). Mun käsittääkseni kuitenkin se pääjuttu tässä elämässä on juurikin se että siitä pitäs pystyä nauttimaan. Jos näin on niin suorittajahan on siis oikeastaan epäonnistuja. Koska mitä väliä oikeastaan on sun saavutuksilla, jos mihinkään niistä ei voi olla tyytyväinen vaan kaikki pitäs suorittaa vieläkin paremmin tai enemmin?

Ainoa keino päästä eroon tästä on vissiinkin ongelman tiedostaminen ja hellittämään opetteleminen. Se ei varmasti tapahdu hetkessä, mutta eikai mikään muukaan tässä elämässä. Siks ihan ekaks suosittelenkin jokasta, joka tällasia tuntemuksia kokee, miettimään mitkä on elämässä niitä sulle tärkeimpiä asioita ja mitä tehdään vaan pakon vuoksi. Ja ei, en väitä etteikö elämään kuulus myös ne ikävämmätkin asiat, mutta tulee kuitenkin muistaa että ihan kaikessa ei tartte loistaa. En tarkota tietenkään myöskään sitä, että ois ok ruveta lapamadoks ja alisuoriutua kaikessa, vaan sitä että pitäs oppia priorisoimaan velvollisuudet. Ainaki mun - ehkä myös sun?

Suorittajamä sano mulle että mun ois tänään pitäny herätä ajoissa, syödä terveellinen kaurapuuroannos ja tehä tehokas treeni salilla. Oikeemä kuitenkin käski jäädä nukkumaan, käydä ostamassa croisantin, mehua ja keksejä ja mennä aamupalalle rantaan. Ja arvatkaa mitä? Mä valitsin just ton jälkimmäisen ihan vaan siks koska musta tuntu siltä. Huomenna meenkin ehkä sitten vetää sen treenin - jos musta siltä tuntuu.

Dansa på rosor

Barque del Buen Retiro - den stora parken i mitten i Madrid var någonting så förtrollande! Om ni visste inte jag älskar blommor så den här rosgården var en drömplats för mig, kunde jag säga. Jag redan började att planera byggning en hus dit men tror att det är inte möjligt ändå... :( Då borde jag bara njuta den tiden vi hade i rosgården och beundra dessa foton efteråt.

Jag hoppades jag kunde ha stannat där.

Ennen syötiin lettuja, nyt lasketaan kaloreita

Istun kisapaikan vessan lattialla ja vedän pilttiä. Kisasuokka on edessä, joten tiiän, että jostain on saatava energiaa siihen. Muiden edessä syöminen ei kuitenkaan tule kuuloonkaan - en voi antaa niiden nähdä kuinka lihon. Kisasuokka menee yli odotusten ja lähetään joukkueen kanssa syömään Rossoon. Mä laahustan joukon hännillä ja mietin vain onko ihan pakko.

Tunti päättyy ja kaikki ryntäävät ruokalaan ehtiäkseen sinne ensimmäisenä ja välttääkseen ruuhkan. Mä hivuttaudun vähin äänin muualle tekemään läksyjä ja vetämään taas sen pakollisen piltin ja omenan. Kaverit kysyvät miksen tuu syömään ja mä vastaan koska "ei oo nälkä". Oikeesti nälkä kourii mahassa niin että itkettää. Ruokiksen jälkeen on hypäri ja koska läksyt on tehty, päätän lähteä lenkille. Purevasta pakkasesta huolimatta juoksen Töölönlahden ympäri. Liikkamaikka tulee vastaan. Tuun iloiseksi koska se näkee etten oo mikään läski, vaan että urheilen.

Kotona on ruoka-aika. Vetäydyn huoneeseeni syömään tai "syömään" päivän aterian ja lähen treeneihin. Tai no oikeastaan treenien alkuun on vielä tunti aikaa, mutta siinähän ehtii käydä sopivasti vielä lenkillä. 

Joskus ratkean. Nälkä kasvaa liian suureksi ja kun oon yksin ei oo väliä vaikka syönkin, koska kukaan muu ei sitä saa tietää - paitsi tosta uudesta vatsamakkarasta. Suklaalevyn jälkeen ahdistaa ja tekee mieli oksentaa. Yritänkin - siinä useimmiten kuitenkaan onnistumatta. Tunnen itseni epäonnistujaksi. En pystynyt hallitsemaan edes syömistä.

Jokaikinen kommentti liittyen mun ulkonäköön kuten esimerkiksi mun pituuteen saa mut jälleen tuntemaan itteni ylipainoiseksi elefantiksi ja pakottaa mut ylimääräiselle lenkille. Haluun vaan olla pieni - pienin.

Mulla on kylmä. 

Lopulta, puolentoista vuoden jälkeen tajuan kuinka järjetöntä koko touhu on ollut ja alan pikkuhiljaa palaamaan takaisin normaaliin elämään. Se ei tapahdu kuukaudessa eikä parissakaan, mutta pienin askelin huomaan että näin on parempi. Ensimmäistä kertaa yli vuoteen astun kouluruokalaan ja kykenen syömään muiden nähden. Se ahdistaa, edelleen, ja nouseva paino saa kyyneleet kihoamaan silmiin. Näin on kuitenkin parempi. Ehkä vuoden jälkeen sen tajuan.

Faktahan on se, että meillä kaikilla on välillä ulkonäköpaineita. Ero on vaan siinä, että osalla siitä muodustuu ongelma kun taas osa osaa suodattaa paineet ja porskuttaa eteenpäin niistä piittaamatta. Toki syömishäiriöille on kymmeniä eri synnynsyitä ja välillä niitä voi olla jopa vaikea tunnistaa ja määritellä. Mulla ongelma ei koskaan muodostunut niin isoksi, että olisin ollut hengenvaarassa. Silti oon sitä mieltä, että kenenkään ongelmia ei tule vähätellä - ongelma ku ongelma ni se on ongelma. Vaikka ulkopuolinen apu ja tuki ovat melkeinpä välttämättömiä ongelman hahmottamisessa ja hoitamisessa, oon sitä mieltä että se ratkaseva muutos lähtee aina kuitenkin itsestä. Kun tajuat ja tiedostat tilanteen järjettömyyden, on mycket lättare tehdä pysyvä muutos takaisin terveeseen elämään. Eihän se toki oo niin yksinkertasta että tapahtus sormia napsauttamalla, mutta se on se ratkaseva askel. Mulla se oli kun näin ikään kuin ulkopuolisen silmin kuinka teen mun elämästä vaikeampaa kun sen pitäs olla. Kuinka paljon onnellisemmaks tulinkaan kun tajusin keskittyä niihin paljon tärkeämpiin elämän osa-alueisiin.

Mutta silti ei, ei se helppoa oo. Se vie aikaa ja edelleenkin välillä ajatukset meinaa palata noille vanhoille väärille raiteille. Pahimman selätettyä tällanenkin tapahtuma kuitenkin vaan vahvistaa.

Jumppa Madrid

En månad sedan flyg jag till Madrid att hälsa min vän Emma som bor där i denna hösten. Emma jobbar som en aupair so det var intressant att se hur är deras vardag där. Emma har också hittat en lokal gymnastik grup så den bästa delen var absolut att få att träna med de! I själva verket fick jag hjälpa dom som en tränare vilken var jätteroligt. Spansk träningkultur är helt annorlunda än finsk så det var ju dags att någon kommer och lagar lite disciplin i gruppen...

Ytterligare hade vi också tid för några jumppabilder...

Känndes så hemsk bra att jumpa igen efter en lång tid. I själva värket har jag börjat att görä gymnastik igen i en liten studio vi har i gymmet. I gruppen är det alla fal helt och hållet annorlunda. Saknar det liten, skulle jag säga. Lyckligvist det är någon som tappas inte så man kan alltid forsätta det senare.