Lähiviikkojen kuulumisia

Hellurei!

Ois taas aika päivitellä vähän kuulumisiain.

Eräs aamuinen banaaniepisodi...

Viimeksi kerroin todella epäsosiaalisesta viikostani, mutta onneksi viime viikot ovat olleet toista maata. 

Reilu kuukausi sitten sain kuulla erään ruotsalaisperheen etsivän aupairia ja mua pyydettiinkin kyselemään jos tietäisin jonkun kiinnostuneen. Noh, mä en ketään valitettavasti löytänyt, mutta muistin kuitenkin tapauksen ja laitoin perheen äidille viestiä ja kysyin josko he olivat löytäneet aupairin ja tämä haluaisi tavata meitsin.

Pian nähtiinkin sitten tän virolaisen Deivin kanssa ja höpöteltiin ruotsiksi aurinkoisen Slieman penkeillä istuskellen. Ruotsi kieltämättä mulla hieman ruosteessa, mutta ainahan se on kivaa päästä käyttämään lempparikieltään ja muutenkin hauska tavata lisää täällä harvassa olevia auppareita.

Myös Emilia kävi meillä kylässä, mikä kyllä oli tosi piristävää. Perjantaita vietettiin kaveriporukalla ja päädyttiin lopulta taiteilemaan meille suuren huomion keränneet foliohatut. Sunnuntaina käytiin kuvailemassa ja häröilemässä Empun kanssa, kuvamateriaalia tästä mm. edellisessä postauksessa. Tuntuu kyllä ihan mahtavalta kun vihdoin on sellanen olo että on täällä kavereita. 

Viime viikko meni kanssa Empun kanssa hengaillessa about joka ilta täällä St. Juliansissa. Viikon suurin jännitysmomenttina ehkäpä hammaslääkärissä käynti.Sain myös paketin Suomesta, <3

Perjantaijamit Leon kanssa.

Tällä kertaa vietettiin rauhallisempaa viikonloppua, mikä oli kyllä tosi jees. Eilen käytiin samalla pienellä porukalla kuin viikko sitten foliohattuiltiin niin keilaamassa. Tulokset näytti aluksi hyvin huolestuttavilta mun kannalta kun ekan kierroksen jälkeen olin selvästi viimeisenä, mutta tokalla kierroksella yllätin jopa itseni ja vein voiton kaikista! Pelailtiin myös kaikenmaailman pelejä ja loppuillasta päädyttiin rennosti katsomaan Possea, hengailemaan ja sekoilemaan. 

Täyskaadoilla liikkeelle.

Kuten sanottu tuntuu että on paljon paremmin nyt kotonaan täällä varsinkin kun on ihmisiä ympärillä.

Photoshoot

MatkaopasSanzasta turistiksi

 Tänä viikonloppuna päätin ottaa välillä vähän iisimmin, mutta en sanois että se ois kovin huono vaihtoehto ollut.
Perjantaina meidän oli tarkoitus mennä Empun kanssa syömään, mutta hän oli huonovointinen niin se viikon ainoa sosialisoitumismahdollisuus menikin sitten siinä. Jumiuduttuani koneen ääreen niin kauaksi aikaa, että takapuoli oli tunnoton, tajusin että voisi ehkä jotain duunaillakin.
Mun oli tarkoitus pitää lepopäivä juoksusta torstaisen intervallitreenin jälkeen, mutta lopulta siinä kävi niin että mua alko ärsyttämään epäsosiaalisuuteni ja se ettei kukaan voinut nähdä niin lähdin sitten vaihteeksi juoksemaan. Intoa olisi riittänyt vielä pidempäänkin lenkkiin, ja jäi hieman ärsyttämään toi 600 metriä. joka jäi kympistä uupumaan.

Urheilijamaisesti marssin lenkin jälkeen PizzaHuttiin ja kipitin kotiin kattomaan Salkkareita. Aika villiä.

Lauantaina oli kiva herätä virkeänä auringonpaisteeseen ja nauttia aamista partsilla. Nopean pakkauksen jälkeen otin bussi numero 12 ja suuntasin kohti Vallettaa. Valletassa kiertelin ympäri kaupunkia, pistäydyin kaupoilla, syömässä ja jätskillä ja nautin auringosta.

 Tutustumiskierroksen (noin neljän tunnin jälkeen) hyppäsin rannasta lauttaan ja matkasin Sliemaan jatkamaan shoppailuja.
Heräteostosten jälkeen ei mieliala ollut ehkä korkeimmillaan heheh ja lopulta kellon tullessa kahdeksan käppäilin kotiin. Pari askelta (noin 22 tuhatta) tuli siis päivän aikana otettua.

 Vaikka tykkäänkin tehdä paljon asioita yksin, kuten just esimerkiksi tutustua uusiin paikkoihin, tuntuu tän viikon jälkeen, että mun yksinolon annos on tällä hetkellä aika fulsantti. Illalla skypeteltiin Elkun kanssa ja puhuttiin melkeen kaks tuntia ihan tosta noin vaan. Tuntu kun oltas oltu samassa huoneessa ja oli kyllä ihana päästä juttelemaan ystävälle edes näin kerran viikossa.

Tänään oon yksin kotona ja pohdiskelen että mitäs sitä oikein tekis. Tällainen ylenpalttinen ohjelmaton vapaa-aika hämmentää mua.

Todellakin mitä vaan

Kuukausi mun uutta elämää on nyt sitten eletty. Kliseistä, mutta totta todeta jälleen kerran kuinka aika vaan harppoo seitsemän peninkulman saappailla eteenpäin...

Yhtä tärähtäneet kuin kuvakin oli fiiliksetkin lähtiessä.

Elikkä tosissaan tasan kuukausi sitten, 3.9. noin klo 9 saavuin uuteen kotimaahani tietämättä mitä tulevat kuukaudet täällä tulisivat sisältämään. Pekkaa pahemmaksi en siinä asiassa ole vielä tullutkaan, mutta kuukauden päivät täällä eleltyäni olen ehtinyt kokemaan jos jonkinmoista.

Mitkä mun fiilikset nyt sitten on? Tuntuuko, että viihdyn täällä vai tekiskö mieli pakata laukut ja lähteä kotiin?

Vastauksina näihin mietteisiin voin todeta, että tämänhetkiset fiilikset ovat hieman sekavahkot, mutta kuitenkin hyvät. Olen kotiutunut tänne mielestäni paremmin kuin hyvin. Olen alusta asti kutsunut kodiksi tätä paikkaa, jossa asun ja teen töitä. Pystyn olemaan oma itseni täällä ja koen, että mulle annetaan riittävästi omaa tilaa, mutta otetaan mukaan myös perheeseen. Parempaa en siis oikeastaan voisi edes toivoa perheeltä ja kodilta.

Entäs itse au pairin työt sitten? Miettiessäni au pairiksi lähtemistä, en olisi voinut kuvitella, että tää homma voi olla näinkin rankkaa välillä. Ei sillä etten olisi kuullut tarinoita, lukenut kauhutarinoita tai katsonut Ylen Au pairit- ohjelman jokaista jaksoa, vaan pikemminkin sillä, etten ollut itse päässyt kokemaan tätä. Olen aina tullut hyvin juttuun lasten kanssa, mutta on aivan eri juttu viettää kokonainen viikko pienen lapsen kanssa, kuin tehdä silloin tällöin lastenhoitokeikkaa. Oon kyllä elänyt aika mojovasti lapsiperheiden arkea siskon poikien mukana, mutta kuitenkin au pairina oleminen on aivan eri juttu. Kuukaudessa olen kuitenkin about tottunut tähän hommaan ja arki on pikkuhiljaa päässyt rutinoitunutumaan. Positiivisin mielin oon jatkamassa tätä hommaa ja odotan innolla mitä kaikkea vuosi tuokaan tullessaan.

Tällä hetkellä tuntuu että mun on just hyvä täällä näin nyt. En kaipaa Suomeen, koska ei mulla ois siellä mitään uutta koettavaa tällä hetkellä. Tuttua, turvallista ja tylsää pikemminkin. Toisaalta niin se on välillä täälläkin. Isoimpana erona kuitenkin mun elämään Suomessa on kiireettömyys. Huomaan, että olen yhä edelleen se, jolla on hoppu tehdä kaikki tässä ja nyt ja aikatauluttaa elämää, vaikka se on täysin tarpeetonta täällä kun mulla ei ole sen kummempia velvoitteita. Uskon kuitenkin, että siihenkin asiaan saadaan muutosta tässä tulevien kuukausien aikana, onhan malta sentään maailman laiskin kansa. Laiska mäkin osaan olla, mutta veikkaan että jotain opittavaa mullakin on.

Täysi tekemättömyys ei tietenkään ole hyvästä. Välillä kun ei ole mitään tekemistä, tuntuu että pää hajoaa kaikista ajatuksista. Sitä varten oon alottanut taas juoksemaan. Sen ansiosta en oo vielä tästä pahemmin flipannut ja oon saanut mielekästä tekemistä tylsiinkin hetkiin. Toivon kuitenkin, että lopunkin väsymyksen hälvettyä saisin elävöitettyä myös mun arkea.

Hiljaa hyvä tulee - sanotaan. Mulla on vasta kuukausi täällä takana ja tuntuu, että oon ehtinyt kokemaan jo about kaikki mahdolliset tunteet... Tärkeintähän tällä reissulla ois oppia jotain itsestä ja elämällähän sitä oppii. En siis todellakaan kadu tätä päätöstä lähteä. Silmät auki ja pää pystyssä kohti uutta - oli se sitten mitä vaan.

Puss och kram till everyone.