Där palmerna bor

När jag var liten vi åkte utomlands typ en gång i året vilken var en jättestort grej för mig. Min första gången i söder var när jag var 9 år och vi reste till Kanaria (den typiska) och alttifrån det har jag fått att erfara den samma magisk kännslan varje gången när jag ser den första palmen och fattar att jag på riktigt är utomlands. Jag tror att alla som har rest till söder vet hur känns det att känna solen på huden, undra på olika palmer och andas på den friska lukten som kommer från havet. Den spännande kännslan i mitten av alla som finns inte i vardagen, känslan att man är på semester. 

Nuförtiden ser jag palmer varje dag men den känslan är inte det samma som det brukade vara.

När man lever i Medelhavet det är ganska klart att man vanar vid palmerna och alla andra "södersaker". Då och då är det i alla fal bra att vakna sig och minnas hur privilegierad livet här är. Okej, det är ju sant att nästan alla kan själv välja hur de vill fira sina liver men ändå borde man ta ingenting för givet. Däremot när jag kollar på palmer och havet, provar jag alltid minns hur tacksam jag är för mitt livet här. Vardagen når överallt men det betyder inte man kunde inte njuta av det. Speciellt om man bor där palmerna bor.

New visitor in the queue part 1

Toukokuun puolessa välissä saatiin hieman väriä arkeen kun tänne kivenkokkareelle alkoi lappaa kaikenkarvaista suomiturrea grillaamaan (lue: käräyttämään) ulkokuortansa ja siinä sivussa meitsiäkin moikkaamaan.

Ensimmäisenä vuorossa oli armaiden vanhempieni aika karauttaa karille ja tulla ihmettelemään Välimeren tunnelmaa. Mulla oli sopivasti iltavuoroa puoli viikkoa, joten aamut pyhitettiin milloin millekin ristiretkille ja loppuviikko lomailtiin yhdessä. Oli maailman ihanin tunne halata äitiä ja iskää puolen vuoden tauon jälkeen, tarjota brunssi ekassa omassa kodissa ja päästä esittelemään uusia kotikontujaan.

 Viikko vierähti vauhdilla lähi- ja kaukoseutuja kierrellen. Mun vapailla vuokrattiin auto ja suunnattiin Gozolle. Iskällä oli pieniä ongelmia muistaa pysyä vasemmalla puolella tietä ja että vilkku on pyyhkijöiden paikalla.

Seuraavana vierailevana tähtenä Sanzashowssa oli Helmuri suoraan Jäken idyllistä. Oli huisia saada tällainen extemporevierailija ja vaihtaa kuulumisia puolen vuoden takaa. Ensimmäiseksi tutustutin Helmukan paikalliseen suomiyhteisöön, mutta ehdittiin me turisteloimaankin katakombeilla ja Golden Baylla.

Jatkoa luvassa...

MatkaopasSanzasta turistiksi

 Tänä viikonloppuna päätin ottaa välillä vähän iisimmin, mutta en sanois että se ois kovin huono vaihtoehto ollut.
Perjantaina meidän oli tarkoitus mennä Empun kanssa syömään, mutta hän oli huonovointinen niin se viikon ainoa sosialisoitumismahdollisuus menikin sitten siinä. Jumiuduttuani koneen ääreen niin kauaksi aikaa, että takapuoli oli tunnoton, tajusin että voisi ehkä jotain duunaillakin.
Mun oli tarkoitus pitää lepopäivä juoksusta torstaisen intervallitreenin jälkeen, mutta lopulta siinä kävi niin että mua alko ärsyttämään epäsosiaalisuuteni ja se ettei kukaan voinut nähdä niin lähdin sitten vaihteeksi juoksemaan. Intoa olisi riittänyt vielä pidempäänkin lenkkiin, ja jäi hieman ärsyttämään toi 600 metriä. joka jäi kympistä uupumaan.

Urheilijamaisesti marssin lenkin jälkeen PizzaHuttiin ja kipitin kotiin kattomaan Salkkareita. Aika villiä.

Lauantaina oli kiva herätä virkeänä auringonpaisteeseen ja nauttia aamista partsilla. Nopean pakkauksen jälkeen otin bussi numero 12 ja suuntasin kohti Vallettaa. Valletassa kiertelin ympäri kaupunkia, pistäydyin kaupoilla, syömässä ja jätskillä ja nautin auringosta.

 Tutustumiskierroksen (noin neljän tunnin jälkeen) hyppäsin rannasta lauttaan ja matkasin Sliemaan jatkamaan shoppailuja.
Heräteostosten jälkeen ei mieliala ollut ehkä korkeimmillaan heheh ja lopulta kellon tullessa kahdeksan käppäilin kotiin. Pari askelta (noin 22 tuhatta) tuli siis päivän aikana otettua.

 Vaikka tykkäänkin tehdä paljon asioita yksin, kuten just esimerkiksi tutustua uusiin paikkoihin, tuntuu tän viikon jälkeen, että mun yksinolon annos on tällä hetkellä aika fulsantti. Illalla skypeteltiin Elkun kanssa ja puhuttiin melkeen kaks tuntia ihan tosta noin vaan. Tuntu kun oltas oltu samassa huoneessa ja oli kyllä ihana päästä juttelemaan ystävälle edes näin kerran viikossa.

Tänään oon yksin kotona ja pohdiskelen että mitäs sitä oikein tekis. Tällainen ylenpalttinen ohjelmaton vapaa-aika hämmentää mua.

Var bor jag då?

Aattelin raapustella teille kuomasilleni hieman infopläjäystä tästä paikasta, missä majailen.

Tosiaan, kuten moni varmasti tietää, aupparit asuvat mitä yleisimmin perheen kanssa, so do I.
Malta on suht pieni saari ja sattumalta satun asumaan samalla alueella, kun olin lomallakin viime kesänä. Paikan nimi on St. Julians ja se sijaitsee ömm no rannikolla.
Tää on aika turistien suosimaa seutua ja tähän aikaan vuodesta kadut ovatkin ihmisiä pullollaan...
Tarkemmin sanottuna asutaan aivan Pacevillen vieressä. Jos oot joskus käynyt Maltalla, mitä luultavimmin tiedät kyseisen alueen - jos et niin googlaa...
Vilkkaalla seudulla asustellaan, kaupat, ravintolat, baarit, klubit, rannat ovat kaikki superlähellä, eli sijaintiin ei voisi oikein tyytyväisempi olla. Bussithan täällä kulkee myös ja ihan kätsysti pääsee niilläkin liikkumaan paikasta toiseen.

Asutaan neljännessä kerroksessa tilavassa kerrostalohuoneistossa, jossa oon kyllä viihtynyt varsin hyvin. Keittiön ja olkkarin lisäksi täällä on kolme makkaria, kaksi parveketta ja kaksi kylppäriä. Tänne pääsee vain avainkortilla porteista sisään, joten rauhaisan oloinen paikka keskellä kaikkea. Sisäpihalla kasvaa palmuja ja on tollanen pieni allas (ei siis mikään uima-allas kuitenkaan) ja moderni kämppä muutenkin.

Mun Maltan tuntemus on vielä aikalailla lapsen kengissä. Oon kyllä käynyt pääkaupungissa Valletessa (lentokentällä heh ja viime lauantaina pikavisiitillä), mutten kyllä oikeastaan voi sanoa käyneeni siellä. Lisäksi tässä ihan lähialueita on tullut koluttua, Sliema, Gzira ja Pembroke. Cominolla käytiin silloin lomalla ja maaseutu (Rabat) on tullut tutuksi kertareissulla keskellä landea sijaitsevalle klubille. Eli toisin sanoen liikun vielä aikalailla google mapsin armoilla täällä ja raastan bussikuskien hermoja ainaisella kyselylläni.

Hyvänä esimerkkinä toimikoot yritykseni löytää Gzirasta kotiin. Loppujen lopuksi kävelin keskellä moottoritietä, jonka jälkeen löysin jonkun puskan kautta kotiin.
Tai se, että kävin viisi kertaa asioimassa Laptop Maltalla, ja joka kerta meinasin eksyä sinne mennessäni. Ja kyseessähän ei edes ole mitenkään kovin vaikeat reitit... :D No pikkuhiljaa, hikkupiljaa...