Aattelin tällä kertaa kirjoitella vähän mun treenaamisesta täällä.
Mun vikat jumppatreenit oli kesäkuun alussa ja heinäkuusta lähtien mun kesä menikin aikalailla laiskotellessa jos ei satunnaista lenkkeilyä ja viikoittaista lintsitreeniä lasketa.
Tein kuitenki päätöksen - kuten lähes jokainen meistä kesärepsahduksen jälkeen - että nyt aloitan taas sportylaiffin. Mulle liikunta ja urheilu on ollut aina tärkeitä hengissäpitimiä ja harvemmin tollasia taukoja on tullut pidettyä.
Anyways lähtiessäni ekalle lenkille täällä, olin ainakin kestävyydeltäni rapakunnossa. Toki voi olla vaikutusta hurjalla paahteella ja hellesäällä, että alle viiden kilsan matka meinasi tappaa mut. Tai siltä se ainakin vahvasti tuntu.
Mulla on ollut juoksemiseen viha-rakkaussuhde, riippuen sen hetkisestä juoksuaktiivisuudestani. Junnuna treeneissä pakolla vedetyt lenkit oli tuskaa isolla T:llä kun siitä tehtiin kilpailemista. About 15-vuotiaana aloin kuitenkin juoksemaan vapaaehtoisesti ja opin sitä kautta nauttimaan siitä. Varmasti meistä jokainen tietää miten hyvältä tuntuu heittää aivot narikkaan ja nauttia endorfiineista hetken verran.
Tässä parin kuukauden aikana oon siis lähinnä lenkkeillyt ahkerasti neljästä kuuteen kertaan viikossa eri mittasia matkoja vitosesta kymppiin. Tavoitteena ois vetästä puolimaratoni helmikuussa, toivotaan että innostus säilyy sinne asti!
En oo koskaan ollut sellanen perus salillakävijä, kun aina on tullut treenattua joukkueen kanssa tai omia kotitreenejä. Tykkään kyllä treenata yksinkin, mutta silloin se on sitten yleensä juuri sitä lenkkeilyä.
Täällä ei juurikaan ole ulkoliikuntapaikkoja, joihin ollaan Suomessa totuttu, joten viikottaiset lihaskunnot oon päätynyt vetämään leikkipuiston reunalle. Pari viikkoa sitten puistoon mennessäni en ollut kuitenkaan ainoa treenaaja siellä ja pian huomasinkin olevani mukana kolmen muun henkilön kanssa tappavan tehokkaassa treenissä. Olin superpositiivisesti yllättynyt kun ryhmän vetäjä kysyi haluanko tulla treenaamaan heidän kanssaan. Tottakai halusin. Suomessa en ole vielä vastaavaan avoimuuteen törmännyt. Näin ollen mulla on nyt kind of valmentaja ja treenikavereita, kaikki eri puolilta maailmaa ja kaikki tämä tapahtui ihan vaan sattumalta.
On ollut kieltämättä virkistävää ja vapauttavaa, ettei ole enää viikkoaikataulua ja samanlaista sitoutumista treeneihin kuin Suomessa. vaan että voin valita milloin musta tuntuu hyvältä lähteä liikkumaan. Mulla tulee helposti asioista, etenkin urheilusta sellasta suorittamista. Olenkin yrittänyt tässä opetella enemmän sellasta fiilisliikkumista, että fiiliksen ja olotilan mukaan mennään. Fiilisliikkuminen tulee erottaa mukavuudenhalusta. Tietenkään pieni sade ei saa estää mua lähtemästä lenkille, mutta haluaisin oppia olemaan tuntematta huonoa omatuntoa, jos treeni skippautuu alkavan flunssan takia. Pieniä juttuja, mutta sellaisia, jotka voivat kasvaa ongelmiksi. Eilen kävelin juoksun sijasta treeneistä kotiin ja yritin saada itseni tajuamaan, että se on ihan okei. Tänään taas pakotin itseni juoksemaan sen yhdeksän kilometriä, vaikka palautumattomat jalat olivat hieman eri mieltä.
Niin tai näin, mulle tärkeintä liikkumisessa on siitä saatu hyvä olo, ei niinkään hampaat irvessä puurtaminen, vaikka toki sitäkin tarvitaan silloin tällöin.
 |
| Mini mid week work out |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti