Mitä Malta on muuttanut minussa?

Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa hieman asioista - niin konkreettisista, kuin pään sisäisistäkin - jotka ovat muuttuneet kuluneen kahdeksan kuukauden (härregod, oonko tosiaan ollut täällä jo kahdeksan kuukautta?!?) aikana. Mainitsemieni lisäksi on toki hurjasti muitakin asioita, jotka ovat nyt varsin eri tolalla, mutta joita en lähde märehtimään tällä kertaa sen enempiä ihan vaan säästääkseni teitä yliajattelun mestarin pahemmanlaatuiselta vuodatukselta.

Jospa nyt pikku hiljaa sitten siihen asiaan:

Kun kolmas päivä syyskuuta halasin äitiä ja iskää lentokentällä, en vieläkään täysin ollut sisäistänyt mihin olen oikein ryhtymässä. Vasta lentokoneessa matkalla Maltalle, tajusin mitä oikein oli tapahtumassa. Juu - tässä vaiheessa te lukijat hymähtelette tälle kuinka teen tästä kaikesta niin suurta ja jännittävää. Tosiasiassahan mulla ei ollut mitään hätää, sillä paikan päällä mua odotti suomalainen host-perhe ja jopa muutama suomalainen tuttu. Silti uskaltaisin väittää, että tämä kyseinen matka on muuttanut mua aika paljon.

Kielitaito

Tuolloin kahdeksan kuukautta sitten matkaan lähti 19-vuotias, englannin puhumista pelkäävä suomityttö. Toki tämä suomalaisten väenpaljous tällä kiven kokkareella on ollut varsin pehmeä lasku, mutta koska kyseessä on kuitenkin englanninkielinen maa, joutui tämä tyttö avaamaan suunsa ja alkaa käyttämään tuota kammoksuttua enkkua ihan päivittäin varsin pian. Kuitenkin vasta harrastusten, eri maalaisten ystävien sekä tietenkin työpaikan myötä koko kouluajan takaraivossa kalvanut pelko virheiden tekemisestä on päässyt hälvenemään. 

Positiivinen yllätys on myös ollut se kuinka paljon olen päässyt puhumaan ruotsia, vaikka asunkin Välimerellä. Yksi vaihtoehdoistani au pair kohteeksi olikin Ruotsi, sillä olen aina jotenkin pitänyt hurjasti kyseisestä kielestä ja halusin päästä käyttämään sitä enemmänkin. Lyckligtvis, ruotsalaiset ovat Maltan suurin etninen ryhmä, joten suomalaisten jälkeen suurin osa kavereistani täällä on ruotsalaisia. On ollut myös jännä huomata kuinka paljon rohkeammin avaan suuni kun kyseessä on ruotsin kieli verrattuna englantiin, vaikkei kielitaito sen parempi olekaan. Arvelisin tämän kuitenkin johtuvan lähinnä kouluaikaisista muistoista ja omasta innostuneisuudestani.

Muutto omilleen 

Kuten jo viime postauksessa mainitsinkin, on ulkomaille muuton lisäksi mulla ollut myös suhteellisen suuri muutos tuo omilleen muuttaminen. Suomessa asustellessani, asuin koko sen astisen elämäni samassa talossa yhdessä vanhempieni kanssa. Niin paljon kuin Helsinkiä rakastankin, kaipasin kovasti uusiin ympyröihin. Onhan Malta tottakai elinympäristönä aivan erilainen kuin Mosa, jossa meidän omakotitalo sijaitsee, mutta koska muutoksia on tullut ulkomaille muuttaessa eteen niin paljon muitakin, on sopeutuminen asumisjärjestelyihin onnistunut varsin mutkattomasti.
Erona Suomeen on, että täällä lähes kaikki kämpät on valmiiksi kalustettuja (mikä on meidän mamujen kannalta vain hyvä juttu), mikä voi toki aiheuttaa sen, ettei Maltan koti tunnu niin helposti kodilta. Mulla ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole ollut, sillä meillä kävin Roosan kanssa kuin Onnelille ja Annelille; meidän kämppä on kuin tehty kahdelle nuorelle tytölle!

Muutto pois kotoa oli toki kaivattu, mutta ei loppupeleissä tuntunut sen mullistavammalta kuin vaikka uuteen huulipunaan vaihtaminen. Jonkin verran omilleen muutto on kuitenkin muuttanut ajatuksiani esimerkiksi kotitöistä. Täällä ollessani olen jopa oppinut pitämään siivoamisesta. Ei meillä koti-Suomessakaan käynyt siivooja, mutta etenkin nyt kun kämppä on oma, pitää sen siistinä entistä mieluummin kun tiedostaa, ettei kukaan toinen sitä puolestasi tule tekemään.Voisin myös sanoa kokkaustaitojen kohentuneen jo lähelle Michelin tähteä monien yritys ja erehdys - operaatioiden jälkeen. Täällä kypsyy siis aikamoinen tuleva laatuvaimo suorastaan.

Irti oravanpyörästä

Siellä varmaan taas lukijat tyrskivät kahvinsa rinnuksilleen kun lukevat edellisen otsikon. Kuinka muka 19-vuotias voisi olla jo oravanpyörässä. Uskallan kuitenkin väittää, että ainakin ennen kesää elin vielä jonkinlaisessa kierteessä, joka toistui viikosta toiseen harmaana ja samanlaisena. Tiedän monen tuskailevan samaisen asian takia, ja toisaalta niinhän se menee, että arjen ei kuulukaan olla hohdokasta ja herkullista. Mun elämä Suomessa pyöri kuitenkin monta vuotta aika pitkälle voimistelun  parissa - ja olen toki siitä hyvin onnellinen. Silti on tuntunut vapauttavalta ja hyvältä kokeilla elämää ilman rutiininomaisesti toistuvaa viikkoaikataulua. Se, että voi tehdä töiden jälkeen melkein mitä huvittaa, on ihanan vapauttavaa!

En tietenkään tarkoita, että voisin rellestää täällä menemään miten tykkään, vaan tottakai mäkin elän täällä tavallista arkea murheineen ja iloineen. En myöskään väitä, että elämä täällä olisi kuin etelänmatka, vaikka aurinko vuoden ympäri paistaakin. Samalla lailla mäkin kuitenkin käyn töissä ja hoidan velvollisuuksiani. Ympäristönä tää vaan on astetta letkeämpi kuin Suomi. Jossain vaiheessa elämä täällä alkaa kuitenkin luultavasti puuduttaa ja Suomen kuviot maistua taas makoisalta.

Sosiaalistuminen

En voi sanoa, että olisin ollut mitenkään epäsosiaalinen tapaus Suomessakaan, mutta olen kyllä rohkaistunut huimasti täällä Maltalla ollessa. Pikkulikkana olin ujo kuin piimä ja jännitin kaikkia uusia tilanteita niin että tuntui kuin perhoset mahassani olisivat mojovan annoksen piritorin pojilta.

Sama juttu jatkui ilmeisesti vielä viime kesänäkin, sillä työkaverit kertoivat myöhemmin ensivaikutelman minusta olevan todella ujo ja hiljainen. No juupelis - harva onkaan täysin oma itsensä uudessa porukassa. Maltalle saapuessani otin kuitenkin käyttöön aivan uudenlaisen aseen, nimittäin reippaan ja avoimen asenteen. Kun oli ensimmäistä kertaa tilanteessa, että ei ole ketään johon tukeutua, vaan tulee itse tehdä töitä, jollei halua jäädä yksin, ei auta muu kuin purra hammasta ja mennä suoraan suden suuhun jos niikseen tulee. Tunkeuduinkin taustoihini nähden varsin taidokkaasti porukkaan ja unohdin aikaisemmin harrastamani ujostelun kokonaan. Onhan se toki myös totta, että täällä porukkaan tutustuu paljon helpommin kuin Suomessa, sillä niin moni on samassa tilanteessa, mutta totta on myös se, että ei kukaan tule sieltä kotoa hakemaan. Au pairina työskennellessä uusien kontaktien luominen tapahtuu lähinnä vapaa-ajalla, sillä työpaikka ei juuri työkavereita tarjoa. Täällä uusien ihmisten tapaaminen on arkipäivää ja olen päässyt tutustumaan lukuisiin sellaisiin ihmisiin, joihn en isänmaan kamaralla olisi vilkaissutkaan - ja tämä on aivan mahtava juttu!

Löystynyt liekkipipo ja oman navan tuijottelu

Suomessa riensin paikasta toiseen tukka putkella pää hieman liian kireän ja sairaannopeen liekkipipon alla. Yksi mun tän reissun tavoitteista olikin, että oppisin rentoutumaan. Oonhan mä suhteellisen rento tyyppi ollut aina, mutta samalla myös kova stressaaja. En voi sanoa todellakaan luopuneeni stressaamisesta, mutta Maltalla asuessa on joutunut sopeutumaan siihen, että kaikki ei todellakaan mene niin kuin koti-Suomen Strömsössä on totuttu näkemään. Mun kärsivällisyyteni joutuukin täällä koetukselle päivittäin, joten vielä on sen kanssa tekemistä. Oon elänyt nyt kahdeksan kuukautta ilman kalenteria ja mihin mä olisin sitä täällä tarvinnutkaan. Kyllä mä toki edelleen haluan miettiä asiat tarkkaan etukäteen, vaikka ne harvemmin lopulta menevätkään suunnitelmien mukaan, Olen myös oppinut menemään enemmän flown mukaan - sinne minne sattuma johtaa. 

Tää ei välttämättä ole mikään positiivinen asia, mutta voisin sanoa että olen alkanut ajatella enemmän itseäni. Ennen voisin sanoa olleeni ehkä liiankin empaattinen, niin että muiden tunteet menivät aina omieni edelle. Nykyään osaan kuitenkin ajatella myös itseäni ja olen ymmärtänyt, että ihminen tarvitsee myös omaa aikaa. Niin kai sen kuuluukin mennä. 

Siinäpä jotain mietteitä Maltalle muuton vaikutuksista muhun. Toki osa jutuista menee myös henkisen kasvun piikkiin, enkä sano etteivätkö mainitut asiat olisi muuttuneet ajan kanssa Suomessakin. Sen vain herra yksin tietää. Toivottavasti nautitte tästä päättömiä sivulauseita sisältävästä sanaoksennuksesta. Noh, sellaista Yrjöseltä voi kai odottaakin. God natt.