Mela - taistelu Maltan terveydenhoitojärjestelmää vastaan

Mela. Sana ihana on. Mela. Kertoo  kohtalon.

Enkä puhu nyt suomen kielen synonyymista airolle tai italiankielisestä omena-sanasta. Maltalla mela tarkoittaa nimittäin jotain ihan muuta. Suorana suomennoksena se vastaisi ehkä sanaa "niin", mutta todellisuudessa kyseiseen sanaan mahtuu myös hyvin paljon muuta sisältöä. Se on sana, jota maltalaiset tunkevat joka väliin ja joka selittää monen kaoottisen tilanteen Maltalla.

Täällä ollessani olen omaksunut maassa maan tavalla -asenteen, sillä fakta on se, että muuten täällä ei täysijärkinen Suomen hyvinvaltiolainen pärjää. Niinpä olenkin onnistunut välttämään suurempia vihantuntemuksia Maltaa kohtaan. Tämä päti pitkälle, kunnes mela-mittani tuli lopullisesti tappiinsa. Kestän bussit, jotka ovat täynnä, myöhässä tai eivät tule. Kestän asioiden hoitamisen hitauden. Kestän tämän maan jälkeenjääneisyyden. Kestän, ette tässä maassa tiedetä mitä on asiakaspalvelu. Kestän jopa maltalaisten maalaisjärjen puutteen. Yhden asian kanssa en kuitenkaan ole valmis pelleilemään, nmittäin terveyden. Antakaapas kun selitän.

Oli kohtalokas synttäri-iltani. Jalka vuosi kuin Niagaran putoukset seurauksena yhteentörmäyksestä portaankulman kanssa. Ambulanssi saapui kuin saapuikin. Olin kuitenkin shokissa, enkä olisi halunnut lähteä sairaalaan. Ensihoitohenkilökunta olisikin jättänyt minut mielellään vuotamaan kuiviin, mutta onnekseni ystäväni kantoi minut lanssin kyytiin aina kolmannesta kerroksesta asti. Sairaalaan pääsystä ei kuitenkaan ollut apua, sillä jono ensihoitoon oli arvioimattoman pitkä. "Mela, there are people dying before you", minulle todettiin kun kysyin arvioitua odotusaikaa. Lopulta, neljän tunnin odottamisen jälkeen, lähdin kotiin ilman jalan minkäänlaista puhdistusta. Mela.

Tapahtunut johti jalan pahalaatuiseen tulehdustilaan, ja päädyin sairaalaan - tällä kertaa yksityiseen. Sellä minua pidettiin vakuutuksen turvin kiinni, kunnes noin puolentoistaviikon kitumisen jälkeen sain puhuttua itseni ulos. Tänä aikana olin päässyt jalan puhdistusoperaatioon ja saanut lääkkeitä monen vuoden edestä. Ensimmäinen operaatio ulos päästyäni oli antibiootteien hankkiminen. Marssin  kinkkasin reseptin kanssa sairaalaan apteekkiin vain todetakseni, että kyseinen lääke oli sieltä loppu. Niin kuin koko myös koko saarelta. Kyseessä oli tietenkin niin spesifi troppi, että sitä ei voinut korvata millään muulla. Sain ohjeekseni lähteä käymään vähintään kolmessa apteekissa kyselemässä, josko näitä huippusuosittuja pillereitä olisi vielä varastossa ja kerätä apteekin leiman reseptiin todistukseksi, että se on loppu. Mela. Tämän jälkeen katsottaisiin, miten asiassa edettäisiin. Tässä vaiheessa muistutettakoot, että ensimmäinen pilleri olisi tullut ottaa jo monta tuntia sitten, ja että olin tosiaan jalkapuoli. Onnekseni lääkettä kuitenkin löytyi lopulta, ja pääsin iloitsemaan erävoitosta taistelussani Maltan terveydenhoitojärjestelmää vastaan.

Parantunut jalka ei kuitenkaan ollut,  sillä kun pääsin Suomeen, minut passitettiin suorinta tietä plastiikkakirurgian osastolle HUS:iin. Päivittelivät kuinka Maltalla hoito ei ollut ollut oikeanlaista. Viiden päivän jälkeen homma oli hoidettu Suomessa, ja vaikka toipuminen ottikin monta viikkoa, asiat suomalaisessa sairaalassa kuitenkin etenivät. Maltalaisella hoidolla jalka tuskin vieläkään olisi entisellään. Mela.

Olin jo melkein unohtanut kaikki taisteluni maltalaisissa apteekeissa ja sairaaloissa, kunnes muutama viikko sitten tajusin, että tarvitsen rokotteen Vietnamin-matkaa varten. Niinpä marssin (tällä kertaa pystyin jo kirjaimellisesti tekemään näin) lähimpään apteekkiin ja varasin yhden kappaleen hepatiitti B:tä. Tämä laitettiin tilaukseen ja homman piti olla puoliksi tehty. Seuraavana päivänä sain kuitenkin tekstiviestin rokotteen olevan varastosta loppu. Toivottivat hyvää päivänjatkoa. Niinpä lähdin metsästämään kyseistä piikkiä muista farmasioista. Kolme kierrettyäni ja viisi läpisoitettuani oli enemmän kuin selvää, että tämä B-piikki oli sekä loppu apteekkien omista varastoista, että koko Maltalta. Vihainen maltalainen apteekkari tokaisi puhelimessa sen olleen loppu jo viimeiset kuusi kuukautta, ja ettei asia ollut heidän ongelmansa. Luuri korvaan, eikä edes hyvää päivänjatkoa tällä kertaa. Mela.

Soitin myös erään apteekkarin ohjeen mukaisesti maltalaiseen rokotuskeskukseen, jossa ensimmäinen palvelija yhdisti ystävällisesti asiasta paremmin tietävälle. Tämä seuraava häiskä kuitenkin tiuskaisi, ettei tiennyt rokotteista. Pistin kovan kovaa vasten, ja selitin, että minun oli nimenomaan käsketty kysyä häneltä. Tämän seurauksena minut lopulta ohjattiin sairaanhoitajalle, joka tokasi, että rokote pitää hommata apteekista. Olin jälleen lähtöpisteessä. Mela.

Lopulta ahkeruuteni onneksi palkittiin, sillä eräällä apteekilla oli vielä yhdistelmärokote AB:ta varastossa. Varasin heti yhden ja ryntäsin töiden jälkeen sitä hakemaan. Puolen tunnin matkaan kului maltalaisille busseille uskollisella tyylillä noin puolitoista. Perille kuitenkin päästiin. Mela.

Olin innoissani ostamassa samantien kahta piikkiä, kunnes apteekin setä paljasti karvaisen hinna. Kaiken sen taistelun jälkeen en voinut muuta kuin purskahtaa itkuun, ottaa yhden piikin matkaan ja jatkaa kohti maltalaista terveyskeskusta, joka näytti kyllä enemminkin vankilalta. Ulkomaanrokotusten ovessa oli lappu, jossa käskettiin koputtamaan. Tein työtä käskettyä, ja sain vastaani (vaihteeksi) vihaisen maltalaisen naisen, joka huusi miksi olen tullut koputtamaan, kun he ovat sulkemassa. "Sorry, I just asked", sanoin, ja "And I just answered", hän vastasi. Minun käskettiin varaamaan aika ja tulemaan sitten uudestaan. Kyyneleet kuitenkin tekivät tehtävänsä, eikä mennyt kuin viisi minuuttia, kun piikki oli isketty habaani. Ohjeeksi sain ottaa vielä kaksi vahvistavaa piikkiä ennen matkaa ja yhden matkan jälkeen, vaikka Suomen ohjeen mukaisesti ennen matkaa tulisi ottaa vain yksi. Sain onneksi tähän selityksen: mela.

Kipaisin takaisin apteekkiin varaamaan seuraavia määrättyjä piikkejä. Siellä kuitenkin tajusin, että minulle oli määrätty myös kaksi muuta rokotetta, joita en ollut koskaan edes pyytänyt. Yhteensä siis kolme hepatiitti B:tä lisää ja 2x2 muuta rokotetta. Rahastusta, sanon minä! Viha tätä toimimatonta maata kohtaan purkautui jälleen apteekkihenkilökuntaan ärtymyksen värjääminä kyynelinä. Lopulta, kaiken säädön jälkeen otin yhteyttä Suomen terveydenhuoltoon, jossa todettiin maltalaisten puhuvan pehmoisia - minulle riittäisi ottaa enää yksi vahvistava ennen matkaa. Suosiolla päätin hoitaa asian loppuun Suomessa.

Nämä muutamat maltalaiseen terveydenhoitoon liittyvät esimerkit ovat vain yksiä monista tämän saaren epäkohdista. On totta, että monessa maassa asiat ovat vieläkin huonommin, mutta siinä kohtaa kun terveydenhoito yrittää vain rahastaa turhasta ja tekee hoitovirheitä, en voi vain sulkea silmiäni ja sanoa, että kaikki on hyvin. Tämäkö muka EU-maa? Mela, sanon minä.

Lähtemisen kaiho ja palaamisen vaikeus

Heipparallaa!

Aattelin tällä kertaa rustailla tälleen ajankohtaisesti tuntemuksista, joita kahden "kotimaan" välillä ramppaaminen aiheuttaa. Palasin just Suomen reissulta takasin Maltalle ja voin kertoo, että toi reissu on aina enemmän tai vähemmän shokki.

Viimeset päivät ennen Suomeen lähtöä kulu hitaammin kuin maltalainen bussi ruuhka-aikana, koska mun "Maltan perhe" aka kämppikset oli jo matkustaneet koto-Suomeen joulunviettoon. Jotenkin siitäkin odotuksesta kuitenkin selvittiin ja ennen kuin huomasinkaan istuin koneessa matkalla Suomeen. Lentäminen ei oo mitään mun lempipuuhaa, mutta oon oppinut ottamaan siitä ilon irti eli vetämään hirsiä lennot pitkät. Lentokoneessa mulla tulee kuitenkin aina sellanen jännä fiilis kun katon ikkunasta ja nään kuinka tää pieni kivenkokkare jää taakse. Tunne Maltan kodin jättämisestä on haikea, vaikka tiedänkin, että tuun sinne pian palaamaan. Mieleen pulpahtaa ajatus "miltä tuntuisi jos en palaisikaan?". Kaipa se kertoo, että on tästä kivenkokkareestakin lopulta muodotunut mulle tärkeä paikka - mun koti.

Vaikka olinkin odottanut Suomeen pääsyä innolla, iski mulle jonkinasteen shokki kun olin vihdoin sinne päässyt. Istuin meiän olkkarissa ja tunsin oloni niin tyhjäksi. Kyyneleet vieri pitkin poskia, koska en oikein tiennyt kuinka mun pitäis olla ja minne kuulun. Kyse ei oo siitä, ettenkö tuntis oloani kotosaksi Suomessa vaan pikemminkin siitä, että sinne palaaminen tuntuu aina vähän ristiriitaiselta. Fiilis ei ole sama kuin lomamatkalta kotiin palatessa, koska oon jättänyt osan mun sydämestä Maltalle.

Suhteellisen nopeesti siitä kuitenkin toivuttiin ja olihan musta ihana päästä nauttimaan lämpimästä kodista, kauniista Helsingistä ja ystävien ja perheen seurasta. Musta oli ehkä vähän liiankin kivaa päästä matkustamaan taas metrolla, kulkea ihmisjoukossa Manskulla, käydä ostamassa irttareita ja odottaa dösärillä kylmyydestä huolimatta, sillä tiesin bussin tulevan ajallaan. Ihanaa oli myös syödä mun lempirafloissa, käydä bissellä Kalliossa ja asioida ystävällisten asiakaspalvelijoiden kanssa (Maltalla asiakaspalvelu esim kaupoissa ja ravintoloissa on usein ala-arvoista). Ensimmäisen päivän ajatus "kuinka voin ikinä muuttaa takas tänne" karistui nopeasti ja vaihtui tunteeseen, että kyllähän mä pystyn tänne vielä joku päivä palaamaan. Tälläkin hetkellä ikävöin jopa vähän Stadia...

Päivät hurahti hujakalla, mutta ehdin kuitenkin nauttimaan mulle rakkaiden ihmisten seurasta. Vaikka tiedän Suomen reissun olevan aina enemmän ja vähemmän paikasta toiseen juoksemista, koin kuitenkin nauttivani siitä kuinka ehdin nähdä niin monia ystäviäin. Välilllä havahduin tunteeseen, kuinka onnellinen olin ja kuinka hauskaa mulla oli mun rakkaiden lähellä. Jossain välissä alkoi kuitenkin puuduttamaan samoihin kysymyksiin vastaaminen ja puolen vuoden elämäntarinan selittäminen uudelleen ja uudelleen. Totuus vaan on, että aika ei millään tahdo riittää säännölliseen yhteydenpitoon kaikkien ystävien kanssa, joten kun jälleennäkeminen koittaa on väistämättäkin selitettävä mitä viimeisen puolen vuoden aikana on pääpiirteittäin ehtinyt tapahtumaan. Totta on kuitenkin myös, että tosiystävien kanssa meno jatkuu aina siitä mihin viimeksi jäikin, vaikka viime kerrasta olisikin aikaa.

Viime vuonna joululomalta palaaminen ei tuntunut kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, sillä musta tuntu ettei mulla ollut juuri kavereita täällä (talvella porukka oli jotenkin harvinaisen koomassa täällä) ja olo oli aika tyhjä kun koko joululoma oli ollut täynnä Suomi-kamuja. Nyt palatessa fiilis oli kuitenkin enemminkin odottava, koska tiesin, että tällä kertaa Maltalla mua odottaa myös läjä mun lemppari-ihmisiä, siinä missä Suomessakin sekä uudet haasteet. Toinen puoli musta odotti innolla paluuta Maltalle, mutta toinen olis halunnut jäädä Suomeen vielä edes hetkeksi. Paluumatkalla lentokoneessa tunsin kuitenkin, että olen palaamassa mun toiseen kotiin.

Ookko nää Oulusta? Pelekääkkö nää polliisia?

Mistä tietää, että Sanza on ollut liian pitkään poissa Stadista?
- Siitä kun se alkaa puhhuu semmosta murretta ettei tiiä itekkää mistä moinen landeus kumpuaa.

Okei okei, pakitetaas vähä. Mistä on oikein kyse? Mikä murre? Entä miten määrittelen "landeuden"?

Noin vuos sitten samoihin aikoihin huomasin saman ilmiön, että mulle ominainen etelä-suomalainen puhetyyli oli vaihtunut johonkin hyvin epämääräseen Pohjois- ja Itä-Suomen murteen sekotukseen, joka sisäls kuitenkin myös jossainmäärin mun omaa "alkuperästä" puhetyyliä. Muistanki kuinka ystäväni Sini tokas tähän "Joo Saana mä tuon sulle Stadin takas, älä huoli.", kun tuli kyläilemään Maltalla taannoin.

Mistä moinen sitten johtuu, miks yhtäkkiä alan käyttämään sellasta kieltä mitä en oo koko elämäni aikana puhunut? Ehkä siks koska oon vähän pelle. Tai sitten siks koska täällä Maltalla mun suurin osa mun ystävistä tullee jostain muualta ku Helsingistä. Luonnollisesti myös puhetyyli tarttuu kun hengaa paljon näiden ihmisten kanssa - ehkä kyseessä on joku ihmisen samaistumisvietti, mene ja tiedä.

Meillä täällä Maltan kotona puhutaan lähinnä oulua, mikä on aika hauskankuulosta. Tutuksi on täällä tullut myös Tamperreen moromoro-kieli sekä Turun viroa muistuttava mongerrus. Mun mutsi puolestaan on Pohjois-Karjalasta ja faija stadista joten puhun sujuvasti näitä molempia kieliä. Okei joo, ehkä mun stadissa ois vielä parantamisen varaa, mutta hyvin harvapa sitä ihan oikeeta slangia enää tänäpäivänä puhuu.

Stadilaisilla puhetyyli on sen verran kova, että muut murteet kuullostaa sen rinnalla paljon lepposemmilta ja ystävällisemmiltä. Tai no en ehkä mee yleistämään tätä koko Suomen kaikkia muita murteita koskevaksi faktaksi, mutta totta on, että pehmeämpi puhetyyli antaa myös ystävällisemmän kuvan ihmisestä. Pointtina tässä oli kuitenkin kai pohtia sitä miks oon muuttanut mulle olennaista puhetapaa ja vastauksena siihen on varmaankin yksinkertasesti vaan se, että koska se kuulostaa musta kivalta. Musta on hauska leikkiä sanoilla, sananlaskuilla ja myös murteilla - niillä saa jotenkin väriä arkeen. Vaikka aina ne edelleen nauraaki mulle ku päästän kaksoiskonsonanteilla höystetyn murrepläjäyksen suustani.

Me kettuillaan aina Roosan (från Uleåborg) kanssa toistemme landelaisuudesta ja stadilaisuudesta. Tosiasiassa en kuitenkaan suinkaan pidä Roosaa tai muitakaan Kehä Kolmosen ulkopuolisia automaattisesti jotenki juntteina, vaikka sellasta läppää saatan joskus puolivahingossa heittääkin (veikkaan että suuri osa stadilaisista tekee sitä, koska se vaan on se juttu). Silti mulle osotettu läppä siitä että asun melkein Vantaalla, menee vähän liikaa tunteisiin, vaikka se onkin tarkotettu vaan vastaiskuksi mun landekommenteille.

Vaikka mulle tollaset läpät landelaisuudesta on puhdasta läppää, tiedän että mahtuu tähän maailmaan niitäkin jotka heittää tollasia kommentteja tosissaan. Mä oon tavannu täällä Maltalla uskomattoman hienoja ihmisiä ympäri Suomea, mistä oon superilonen, koska pelkässä Helsinki-kuplassani ois varmasti jääny monet näistäkin tapaamatta. Ihan samoin ku on rasismia ihonvärin tai vaikkapa iän perusteella, monet meistä syyllistyy myös paikkakuntarasismiin. Stadilaiset mielletään helposti koviksi, lappilaiset erakoiksi ja savolaiset "junteiksi". Jostainhan nääkin stereotypiat on toki saanu alkunsa, mutta se ei tarkota, että meiän pitäs ylläpitää niitä tai uskoa niihin.
 Uskallankin väittää, että monien meistä pitäs hieman uskaltaa rikkoa sitä omaa kuplaansa ja katsoa muista suomalaisia avarakatseisemmin.

Vaikka silti, se on ihan ok, että nauran ku mun kämppikset juo "limukkaa" ja kuinka ne ei aina heti tajua mitä tarkotan dösällä. Molemmat on meille itellemme tuttuja perussanoja, eikä se että käytetään niitä, tee kummastakaan osapuolesta junttia - satutaan vaan puhumaan vähän eri tyyleillä.

Resan till Finland

Denna gången får ni njuta av min fina svenska kunskaper haha...

Då komde den dagen när var min tur att åka tillbaka hem - bara som en visit emellertid. Jag hade inte väntat det så mycket för den enkel saken att jag hade inte haft tid för sådana tankar. Tiden här går så fort att man inte kan förställa. Jobbet - gymmet - solen och kompisar - jobbet - gymmet- solen...

Redan på flygplatsen lystmäte jag av finskorna. Jag flög med Finnair så förstås hela flyget var full av finskor så minne jag direkt att människorna här och Finland är ganska annorlunda. 
Här i Malta har jag hela tiden tänkt att maltese är inte så vänliga även om den här ön ligger i Medelhavet var människorna  typisk är mer vänliga än i nord (stereotypiska tankar ju), men den första möte med stora gruppen av finnae påminde mig att vi är inte de bättre, haha. 
Titta inte på ögonen (särskilt om du vet han inte), lee inte (bara pokerface är tillåten) och sista med den viktigaste - tala inte med obekanta människor. 

Men tillbaka till den huvudsaken – så satt i flygplanet och tänkte på mitt liv. Det kände så hemsk bra att åka tillbaka Finland men samtidigt visste jag att nuförtiden mitt liv är i Malta. Svårt att föreställa om jag hade åkt tillbaka hem redan på varen. Eller om jag hade inte börjat att jobba i igaming företag. På vinteren känndes allt så ond och tänkte skulle vara bättre att åka hem. Nu är det typ tvärtom - jag är jättenöjd med mitt liv här just nu.

Jag njutade av finsk sommar (läs: kallt och regn) och min favorit stad Helsinki och alla kära människorna runt mig. Vi också reste till Åbo och hade 3 hemsk fina dagar i Ruisrock. En av de bästa sakerna förutom sauna var att bara koppla av på vårt härliga sommarstugan. Ibland klämmar jag av alla social media så bestämde jag bara stänga mobilen för två dagar och njuta bara av naturen – rekommenderar varmt!

Även om tiden i Finland kändes ju hemsk bra, var jag inte helt mig själv. Jag var jättetrött typ hela tiden även om jag sovde tillräckligt och var jättekänslig utan en orsak. Det kändes så fel att vara så sorlig även om allt var mer än bra och jag hade älskande människor runt mig. Jag kan inte berätta en sak för jag kändes så men tror att det är ganska typisk att ha ”mixed feelings” när man går tillbaka till sitt gamla liv. Jag var inte sorg därför att jag inte lever där men det är bara så känsligt se alla sina kära människor och platser och leva där två veckor och sen gå tillbaka någonting så annorlunda. Förstås kan jag alltid gå tillbaka hem om jag känns så men det är ännu inte tid för det – jag har bara börjat hitta på min plats och rutiner här.

Puss och kram för allihopa i Finland - saknar er redan! 

New visitor in the queue part 2

Helmurin lähdettyä mulla oli pieni palautumistauko vieraista, mutta ei mennyt kuin reilu viikko kun toinen puukengän puoliskoni raahasi itsensä ahtereineen kivenkokkareelle. Taksikuski oli Buukkista kentällä vastassa kyltin kanssa, jossa luki "PUUKENKÄ", joten viimeistään siinä vaiheessa osasi kumpikin Puukenkä valmistautua pahimpaan ja parhaimpaan mahdolliseen viikkoon.

Mun vuorot istu Buukkiksen tuloon kuin pastizzi maltalaisen käteen eli olin vaan parina päivänä töissä. Vallotettiin kaikki lähemmät ja kauemmatkin rannat, käytiin Cominolla, vietettiin ihana ilta Valletassa, kerättiin 30 kommenttia meidän propellilätsillä ja pääsipä Buukkis tutustumaan mun täkäläisiin kamuihinkin. Viikon aikana naurettiin vuoden naurujen eestä ja opittiin tuntemaan toisiamme entistä paremmin. <3

 Buukkiksen lähdettyä oli mulla edessä karu paluu arkeen, mutta siitäkin toivottiin noin kolmessa viikossa ja pian oven takana kolkuttelikin jo nelipäinen jumpparijoukkio. Ensitekiöiksemme korkattiin viinipullo ja suunnattiin "Svensk Midsommar på Malta"- juhannusjuhliin. Olikin aikamoinen operaatio mahduttaa meidät kaikki sohvalle, uimapatjalle ja yhdelle sängylle mutta sopu antoi sijaa ja siitäkin selvittiin. Nää tytsyt eli Agatha, Elkku, Floora ja Vilma "enpalakoskaan" Ollila viipyivät Maltalla melkeinpä kaksi viikkoa, joten ei ollut katastrofi vaikka jouduinkin samalla paiskimaan töitä. Meidän sairaat jutut tais tavoittaa muutaman suomiturren ja päivä päivältä nää häröt vitsit vaan paheni (#lexuaalit, #bixuaalit, #kinkkusipsit #pilkkumustelmat) ja Koutsikin oli koko loman näläs. Nää leidit (ja vikat päivät myös meitsi) sai asustella meiän vanhassa kämpässä St.Juliansissa, joten ei tarttenut onneksi koko aikaa punkata meillä lusikassa.

Huippu aikaa kuten kuvitella saattaa ja oon vaan niin kiitollinen kaikille kuomasillein, jotka on mua tänne asti tulleet moikkaamaan. Teretulemast kaikki muutkin!

New visitor in the queue part 1

Toukokuun puolessa välissä saatiin hieman väriä arkeen kun tänne kivenkokkareelle alkoi lappaa kaikenkarvaista suomiturrea grillaamaan (lue: käräyttämään) ulkokuortansa ja siinä sivussa meitsiäkin moikkaamaan.

Ensimmäisenä vuorossa oli armaiden vanhempieni aika karauttaa karille ja tulla ihmettelemään Välimeren tunnelmaa. Mulla oli sopivasti iltavuoroa puoli viikkoa, joten aamut pyhitettiin milloin millekin ristiretkille ja loppuviikko lomailtiin yhdessä. Oli maailman ihanin tunne halata äitiä ja iskää puolen vuoden tauon jälkeen, tarjota brunssi ekassa omassa kodissa ja päästä esittelemään uusia kotikontujaan.

 Viikko vierähti vauhdilla lähi- ja kaukoseutuja kierrellen. Mun vapailla vuokrattiin auto ja suunnattiin Gozolle. Iskällä oli pieniä ongelmia muistaa pysyä vasemmalla puolella tietä ja että vilkku on pyyhkijöiden paikalla.

Seuraavana vierailevana tähtenä Sanzashowssa oli Helmuri suoraan Jäken idyllistä. Oli huisia saada tällainen extemporevierailija ja vaihtaa kuulumisia puolen vuoden takaa. Ensimmäiseksi tutustutin Helmukan paikalliseen suomiyhteisöön, mutta ehdittiin me turisteloimaankin katakombeilla ja Golden Baylla.

Jatkoa luvassa...

Suomen loma

Helsinki-Vantaalla mua  oli vastassa äiti ja iskä, jotka ottivat mut avosylin vastaan. Illalla - tai no yöllä pääsin vielä saunaankin ja sain herkutella kotitekoisilla karjalanpiirakoilla. Omaan huoneeseni astuessani, tuntui kuin se olisi kutistunut huomattavasti. Ihanaa oli kuitenkin se, että sisällä oli niin lämmintä, Maltalla kun sisätilat ovat talvisin verrattavissa jääkaappiin. Huomasi kyllä, että olin ollut hetken poissa kun aamulla etsin jääkaapista vesikannua, kunnes tajusin että voin vissiin juoda myös ihan sitä hanavettäkin. Myös se, että suomea kuuli joka paikassa tuntui hassulta.

Heti seuraavana aamuna meillä oli edessä melkoinen urakka kun lähdimme ajamaan Pyhätunturille. Siellä meitä odotti siskon perheeni, pakkaskelit ja priimakunnossa olevat rinteet. Seuraava päivä eli jouluaatto alkoi mantelin metsästämisellä riisipuurosta ja aamumäellä. Joulusaunassa aikani istuttuani ja torkuttuani minulle huikattiin, että pukki pian ovella kolkuttaa, mikä joudutti tietysti saunasta poistumistani. Pukki tuli ja meni ja toi tullessaan mukavia lahjoja, mutta paras osuus oli tietenkin jouluruokailu, jonka suoritimme tällä kertaa poikkeuksellisesti hotelli Pyhätunturissa. Pettymystä ei tämäkään joulupöytä kyllä tuottanut ja maisematkin olivat ihanan jouluiset.

Joulupyhät menivät mukavan rennosti tunturimaisemissa ja paukkupakkasissa, mutta olin myös todella väsynyt ja univelkainen koko ajan, ja ehkä siitä johtuen hieman poissaoleva ja omissa oloissani. Parasta reissussa oli päästä näkemään ikävöimiäni siskonpoikiani ja etenkin pulkkamäkireissu Casperin kanssa jää ikuisiksi ajoiksi mieleeni, sillä en muista koska mulla on viimeksi ollut niin hauskaa, vaikka reissun jälkeen olo oli kuin aivotärähdyksen saaneella.

  Ehdin onneksi olla vielä viisi päivää Stadissakin ja nähdä hirmuisesti kuomasian. Oli luonnollisesti ihana päästä vaihtamaan kuulumisia neljän kuukauden ajalta ja päästä viettämään aikaa lempipaikoissansa, vaikkakin sää oli varsin hyinen ja palelin koko ajan paksuimmasta toppatakistani huolimatta.

 Helsingin ja kavereiden ihanuudesta huolimatta tuntui, että kaipasin takaisin Maltalle. Lentokoneessa matkalla takaisin en siis ollut lainkaan haikealla mielellä jättäessäni Suomen. Fiilis muuttui kuitenkin täysin päästyäni omaan huoneeseeni Maltan kotiini. Olo oli hyvin yksinäinen ja tyhjä. Täällä kun mulla on kuitenkin vähemmän kavereita ja tekemistä. Alkuviikko (eli päivät viikonloppuun asti) menikin aikalailla tästä paluusokista ja flunssasta toipumiseen. Tavallaan vihaan tekemättömyyttä, mutta viime päivät ovat kyllä kuluneet mun osalta vain sohvalla maatessa. Tuntuu, että elän vain viikonloppuja varten tai odottaen, että pääsen sosialisoitumaan. Vaikka mun Maltan perhe kuinka ihana onkin, tuntuu että nää aupairhommat on mun osalta pikkuhiljaa nähty...

Suomen reissu muutti jonkin verran ajatuksiani tulevaisuudestani, mutta silti se on niin auki kuin vain olla ja ajastuskin tulevaisuudesta saa aikaan alkuräjähdyksen päässäni. Tuntuu hyvin vaikealta tehdä päätös Suomen ja Maltan väliltä, sillä kummassakin on puolensa. Toisaalta ehdin elää Suomessa vielä kyllästymiseen asti, mutta toisaalta missä olenkaan sitten onnellisempi?