About my training

Hellurei ja hellät pohkeet!
Aattelin tällä kertaa kirjoitella vähän mun treenaamisesta täällä.
Mun vikat jumppatreenit oli kesäkuun alussa ja heinäkuusta lähtien mun kesä menikin aikalailla laiskotellessa jos ei satunnaista lenkkeilyä ja viikoittaista lintsitreeniä lasketa.
Tein kuitenki päätöksen - kuten lähes jokainen meistä kesärepsahduksen jälkeen - että nyt aloitan taas sportylaiffin. Mulle liikunta ja urheilu on ollut aina tärkeitä hengissäpitimiä ja harvemmin tollasia taukoja on tullut pidettyä.

Anyways lähtiessäni ekalle lenkille täällä, olin ainakin kestävyydeltäni rapakunnossa. Toki voi olla vaikutusta hurjalla paahteella ja hellesäällä, että alle viiden kilsan matka meinasi tappaa mut. Tai siltä se ainakin vahvasti tuntu.
Mulla on ollut juoksemiseen viha-rakkaussuhde, riippuen sen hetkisestä juoksuaktiivisuudestani. Junnuna treeneissä pakolla vedetyt lenkit oli tuskaa isolla T:llä kun siitä tehtiin kilpailemista. About 15-vuotiaana aloin kuitenkin juoksemaan vapaaehtoisesti ja opin sitä kautta nauttimaan siitä. Varmasti meistä jokainen tietää miten hyvältä tuntuu heittää aivot narikkaan ja nauttia endorfiineista hetken verran.
Tässä parin kuukauden aikana oon siis lähinnä lenkkeillyt ahkerasti neljästä kuuteen kertaan viikossa eri mittasia matkoja vitosesta kymppiin. Tavoitteena ois vetästä puolimaratoni helmikuussa, toivotaan että innostus säilyy sinne asti!

En oo koskaan ollut sellanen perus salillakävijä, kun aina on tullut treenattua joukkueen kanssa tai omia kotitreenejä. Tykkään kyllä treenata yksinkin, mutta silloin se on sitten yleensä juuri sitä lenkkeilyä.
Täällä ei juurikaan ole ulkoliikuntapaikkoja, joihin ollaan Suomessa totuttu, joten viikottaiset lihaskunnot oon päätynyt vetämään leikkipuiston reunalle. Pari viikkoa sitten puistoon mennessäni en ollut kuitenkaan ainoa treenaaja siellä ja pian huomasinkin olevani mukana kolmen muun henkilön kanssa tappavan tehokkaassa treenissä. Olin superpositiivisesti yllättynyt kun ryhmän vetäjä kysyi haluanko tulla treenaamaan heidän kanssaan. Tottakai halusin. Suomessa en ole vielä vastaavaan avoimuuteen törmännyt. Näin ollen mulla on nyt kind of valmentaja ja treenikavereita, kaikki eri puolilta maailmaa ja kaikki tämä tapahtui ihan vaan sattumalta.

On ollut kieltämättä virkistävää ja vapauttavaa, ettei ole enää viikkoaikataulua ja samanlaista sitoutumista treeneihin kuin Suomessa. vaan että voin valita milloin musta tuntuu hyvältä lähteä liikkumaan. Mulla tulee helposti asioista, etenkin urheilusta sellasta suorittamista. Olenkin yrittänyt tässä opetella enemmän sellasta fiilisliikkumista, että fiiliksen ja olotilan mukaan mennään. Fiilisliikkuminen tulee erottaa mukavuudenhalusta. Tietenkään pieni sade ei saa estää mua lähtemästä lenkille, mutta haluaisin oppia olemaan tuntematta huonoa omatuntoa, jos treeni skippautuu alkavan flunssan takia. Pieniä juttuja, mutta sellaisia, jotka voivat kasvaa ongelmiksi. Eilen kävelin juoksun sijasta treeneistä kotiin ja yritin saada itseni tajuamaan, että se on ihan okei. Tänään taas pakotin itseni juoksemaan sen yhdeksän kilometriä, vaikka palautumattomat jalat olivat hieman eri mieltä.
Niin tai näin, mulle tärkeintä liikkumisessa on siitä saatu hyvä olo, ei niinkään hampaat irvessä puurtaminen, vaikka toki sitäkin tarvitaan silloin tällöin.

Mini mid week work out

Lähiviikkojen kuulumisia

Hellurei!

Ois taas aika päivitellä vähän kuulumisiain.

Eräs aamuinen banaaniepisodi...

Viimeksi kerroin todella epäsosiaalisesta viikostani, mutta onneksi viime viikot ovat olleet toista maata. 

Reilu kuukausi sitten sain kuulla erään ruotsalaisperheen etsivän aupairia ja mua pyydettiinkin kyselemään jos tietäisin jonkun kiinnostuneen. Noh, mä en ketään valitettavasti löytänyt, mutta muistin kuitenkin tapauksen ja laitoin perheen äidille viestiä ja kysyin josko he olivat löytäneet aupairin ja tämä haluaisi tavata meitsin.

Pian nähtiinkin sitten tän virolaisen Deivin kanssa ja höpöteltiin ruotsiksi aurinkoisen Slieman penkeillä istuskellen. Ruotsi kieltämättä mulla hieman ruosteessa, mutta ainahan se on kivaa päästä käyttämään lempparikieltään ja muutenkin hauska tavata lisää täällä harvassa olevia auppareita.

Myös Emilia kävi meillä kylässä, mikä kyllä oli tosi piristävää. Perjantaita vietettiin kaveriporukalla ja päädyttiin lopulta taiteilemaan meille suuren huomion keränneet foliohatut. Sunnuntaina käytiin kuvailemassa ja häröilemässä Empun kanssa, kuvamateriaalia tästä mm. edellisessä postauksessa. Tuntuu kyllä ihan mahtavalta kun vihdoin on sellanen olo että on täällä kavereita. 

Viime viikko meni kanssa Empun kanssa hengaillessa about joka ilta täällä St. Juliansissa. Viikon suurin jännitysmomenttina ehkäpä hammaslääkärissä käynti.Sain myös paketin Suomesta, <3

Perjantaijamit Leon kanssa.

Tällä kertaa vietettiin rauhallisempaa viikonloppua, mikä oli kyllä tosi jees. Eilen käytiin samalla pienellä porukalla kuin viikko sitten foliohattuiltiin niin keilaamassa. Tulokset näytti aluksi hyvin huolestuttavilta mun kannalta kun ekan kierroksen jälkeen olin selvästi viimeisenä, mutta tokalla kierroksella yllätin jopa itseni ja vein voiton kaikista! Pelailtiin myös kaikenmaailman pelejä ja loppuillasta päädyttiin rennosti katsomaan Possea, hengailemaan ja sekoilemaan. 

Täyskaadoilla liikkeelle.

Kuten sanottu tuntuu että on paljon paremmin nyt kotonaan täällä varsinkin kun on ihmisiä ympärillä.

Photoshoot

MatkaopasSanzasta turistiksi

 Tänä viikonloppuna päätin ottaa välillä vähän iisimmin, mutta en sanois että se ois kovin huono vaihtoehto ollut.
Perjantaina meidän oli tarkoitus mennä Empun kanssa syömään, mutta hän oli huonovointinen niin se viikon ainoa sosialisoitumismahdollisuus menikin sitten siinä. Jumiuduttuani koneen ääreen niin kauaksi aikaa, että takapuoli oli tunnoton, tajusin että voisi ehkä jotain duunaillakin.
Mun oli tarkoitus pitää lepopäivä juoksusta torstaisen intervallitreenin jälkeen, mutta lopulta siinä kävi niin että mua alko ärsyttämään epäsosiaalisuuteni ja se ettei kukaan voinut nähdä niin lähdin sitten vaihteeksi juoksemaan. Intoa olisi riittänyt vielä pidempäänkin lenkkiin, ja jäi hieman ärsyttämään toi 600 metriä. joka jäi kympistä uupumaan.

Urheilijamaisesti marssin lenkin jälkeen PizzaHuttiin ja kipitin kotiin kattomaan Salkkareita. Aika villiä.

Lauantaina oli kiva herätä virkeänä auringonpaisteeseen ja nauttia aamista partsilla. Nopean pakkauksen jälkeen otin bussi numero 12 ja suuntasin kohti Vallettaa. Valletassa kiertelin ympäri kaupunkia, pistäydyin kaupoilla, syömässä ja jätskillä ja nautin auringosta.

 Tutustumiskierroksen (noin neljän tunnin jälkeen) hyppäsin rannasta lauttaan ja matkasin Sliemaan jatkamaan shoppailuja.
Heräteostosten jälkeen ei mieliala ollut ehkä korkeimmillaan heheh ja lopulta kellon tullessa kahdeksan käppäilin kotiin. Pari askelta (noin 22 tuhatta) tuli siis päivän aikana otettua.

 Vaikka tykkäänkin tehdä paljon asioita yksin, kuten just esimerkiksi tutustua uusiin paikkoihin, tuntuu tän viikon jälkeen, että mun yksinolon annos on tällä hetkellä aika fulsantti. Illalla skypeteltiin Elkun kanssa ja puhuttiin melkeen kaks tuntia ihan tosta noin vaan. Tuntu kun oltas oltu samassa huoneessa ja oli kyllä ihana päästä juttelemaan ystävälle edes näin kerran viikossa.

Tänään oon yksin kotona ja pohdiskelen että mitäs sitä oikein tekis. Tällainen ylenpalttinen ohjelmaton vapaa-aika hämmentää mua.