Muutosten tuulet

Olen yrittänyt postata tässä parin viikon ajan, mutta oikeiden sanojen löytäminen on ollut jotenkin kovin hankalaa. Ja ei- nyt ei ole luvassa mitenkään tavanomaista dramaattisempi postaus, kunhan vaan on pyörinyt liikaa juttuja päässä, jotta olisin pystynyt mitään tänne raapustelemaan.

Elikä tosissaan, nyt on meneillään mun viimeinen au pair viikko! Oikeastaan jopa viimeinen kokonainen päivä, sillä uusi au pair tulee huomenna ja Leo käy nykyään tarhassa kolme kertaa viikossa. 

Mikä sitten on syynä moiseen muutokseen? Kuten jo aiemminkin totesin, koin ettei au pairin työllä ole enää juuri uutta annettavaa mulle, kaipasin haastetta työhön ja sosiaalisempaa työympäristöä. Siksi aloitankin ensi viikolla asiakaspalvelutehtävissä saaren yhdestä lukuisista pelifirmoista. Perhe oli onneksi hyvin ymmärtäväinen tämän suhteen, enkä saanut mitään draamaa aikaan, niinkuin aika moni au pair on saanut kertoessaan lopettavansa. Nyt vain jännityksellä katsotaan, kuinka uudet kuviot saavat alkunsa täällä - toivottavasti mahdollisimman hyvin. 

Asun alkuun vielä täällä au pair -perheen kämpillä, mikä on mielestäni aika hyvä ratkaisu. Tosi kiva nähdä myös miten uusi au pair ottaa homman hanskaan ja muutenkin päästä tutustumaan häneen.

Olen ilokseni tutustunutkin niiden muutaman vaikean tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen taas moneen mahtavaan tyyppiin ja viettänyt monta hauskaa hetkeä heidän kanssaan.

Tällä hetkellä kaikki pyyhkii siis paremmin kuin hyvin, vaikkakin hieman on jo perhosia vatsassa mitä tuleman pitää.

Luontoretkeilyä

Nyt parina viime sunnuntaina olen päässyt toteamaan, että tältä kivenkokkareelta löytyy luontoakin! Olen nimittäin käynyt patikoimassa Miles Into Memories -porukan kanssa eri puolilla Maltaa ja saanut kokea sitä paljon kaivattua luonnon rauhaa vieläpä ihanasta säästä nauttien.

Ensimmäisellä kerralla kun olin mukana retkellä, kävimme Dingli Cliffeillä, Maltan lounais(?) puolella. Olin ihan ihmeissäni kun näin jopa metsää, jota ei Maltalla tosiaan ole nimeksikään. Maisemat olivat upeat kiivetessämme Maltan korkeimmalle kohdalle. Kolmen tunnin patikointi luonnon helmassa teki hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Viime sunnuntaina haikkimme lähti Gnejna baylta, ja tällä kertaa vuorossa oli hieman haastavampi reitti, jolla oikeasti joutui kiipeämäänkin murenevaa jyrkkää mäkeä. Aivan huikea kokemus jälleen, sillä maisemat olivat vaan niin sanoinkuvailemattoman upeat, eikä tällaiselle retkelle tulisi välttämättä yksin lähdettyä.

Lauantaina teimme Idan kanssa puolestaan turistireissun Gozolle. Ajeltiin turistibussilla ympäriämpäri ja nautimme hyvästä heinästä ja muhevasta maasta, aivan mahti reissu siis!

Odotukset vastaan todellisuus

Ajattelin jo keväällä koulun loputtua, että aupair-hommat voisivat olla mua varten, jos opiskelupaikkaa ei napsahtaisi. No eihän se sitten ihan niin mennyt...

Mulla ei juurikaan ollut odotuksia tänne lähtiessä muuta kuin, että saan nauttia vähän pidemmästä kesästä ja että pääsen hoitamaan lasta. Perheenkin olin tavannut pikaiseltaan vain kerran.

Perheen kanssa mulla kävikin älyttömän hyvä tuuri. Olen lukenut ja kuullut kauhutarinoita natsivanhemmista ja aupairien huonoista oloista, mutta itse en ole joutunut moista itse kokemaan - päin vastoin. Olo täällä on tuntunut koko ajan varsin kotoisalta enkä ole kohdannut ongelmia perheen kanssa.

Myös ystävien suhteen odotukset ylittyivät, sillä pelkäsin kovasti etten saa kaverin kaveria. Mitään sydänystäviä ei neljässä kuukaudessa ole ehtinyt syntymään ja viime aikoina kaikki ovat pysytelleet omissa oloissaan, mutta ainakin viime vuoden puolella ei tarvinnut kärsiä juuri yksinäisyydestä alkuaikojen jälkeen. Uusia ihmisiä tapaa edelleen koko ajan, mutta onhan se kieltämättä erilaista kun läheisimmät ystävät, joille voi puhua, tavoittaa vain skypen ja tekstareiden välityksellä.
Vaikka osasin arvata, ettei Maltalta paljon muita aupaireja löydy, toivoin kuitenkin salaa jonkunlaisen kaveriporukan löytämistä. Ja olenhan mä kiitettävän hyvin onnistunutkin  tunkeutumaan sellaiseen, mutta varmasti aupaireilla esim. Lontoossa ja Ausseissa on paljon yhteisöllisempää tekemistä ja paljon tapahtumia aupair-hommien kautta - ainakin näin olen käsittänyt...

Koska työtehtävät aupaireilla vaihtelevat, myös kokemukset vaihtelevat suuresti. Mun hommiin ei kuulu muuta kuin lastenhoitoa ja tosi vähän jotain kotitöitä. Mutta koska se lastenhoito on päivästä toiseen sitä samaa ja päivät ovat pitkiä, ei mun kaltaisen kärsimättömän ihmisen pää meinaa kestää tätä. Päivät toistuvat saman kaavan mukaan viikosta ja kuukaudesta toiseen ja ovat melko yksinäisiä. Energiaa ei yksinkertaisesti enää ole yrittää keksimällä keksiä niistä mielenkiintoisia.
Tästä johtuen into koko hommaan on alkanut pikkuhiljaa sammua...

Aupairiksi lähteminen on hyvä keino päästä maailmalle, mutta kannattaa miettiä millaisia työtehtäviä jaksaa ja kuinka kauan. Fyysisesti työ ei ole yleensä kovin rankkaa, mutta henkisesti yksinäinen puuduttava puurtaminen voi koetella hermoja.

Suomen loma

Helsinki-Vantaalla mua  oli vastassa äiti ja iskä, jotka ottivat mut avosylin vastaan. Illalla - tai no yöllä pääsin vielä saunaankin ja sain herkutella kotitekoisilla karjalanpiirakoilla. Omaan huoneeseni astuessani, tuntui kuin se olisi kutistunut huomattavasti. Ihanaa oli kuitenkin se, että sisällä oli niin lämmintä, Maltalla kun sisätilat ovat talvisin verrattavissa jääkaappiin. Huomasi kyllä, että olin ollut hetken poissa kun aamulla etsin jääkaapista vesikannua, kunnes tajusin että voin vissiin juoda myös ihan sitä hanavettäkin. Myös se, että suomea kuuli joka paikassa tuntui hassulta.

Heti seuraavana aamuna meillä oli edessä melkoinen urakka kun lähdimme ajamaan Pyhätunturille. Siellä meitä odotti siskon perheeni, pakkaskelit ja priimakunnossa olevat rinteet. Seuraava päivä eli jouluaatto alkoi mantelin metsästämisellä riisipuurosta ja aamumäellä. Joulusaunassa aikani istuttuani ja torkuttuani minulle huikattiin, että pukki pian ovella kolkuttaa, mikä joudutti tietysti saunasta poistumistani. Pukki tuli ja meni ja toi tullessaan mukavia lahjoja, mutta paras osuus oli tietenkin jouluruokailu, jonka suoritimme tällä kertaa poikkeuksellisesti hotelli Pyhätunturissa. Pettymystä ei tämäkään joulupöytä kyllä tuottanut ja maisematkin olivat ihanan jouluiset.

Joulupyhät menivät mukavan rennosti tunturimaisemissa ja paukkupakkasissa, mutta olin myös todella väsynyt ja univelkainen koko ajan, ja ehkä siitä johtuen hieman poissaoleva ja omissa oloissani. Parasta reissussa oli päästä näkemään ikävöimiäni siskonpoikiani ja etenkin pulkkamäkireissu Casperin kanssa jää ikuisiksi ajoiksi mieleeni, sillä en muista koska mulla on viimeksi ollut niin hauskaa, vaikka reissun jälkeen olo oli kuin aivotärähdyksen saaneella.

  Ehdin onneksi olla vielä viisi päivää Stadissakin ja nähdä hirmuisesti kuomasian. Oli luonnollisesti ihana päästä vaihtamaan kuulumisia neljän kuukauden ajalta ja päästä viettämään aikaa lempipaikoissansa, vaikkakin sää oli varsin hyinen ja palelin koko ajan paksuimmasta toppatakistani huolimatta.

 Helsingin ja kavereiden ihanuudesta huolimatta tuntui, että kaipasin takaisin Maltalle. Lentokoneessa matkalla takaisin en siis ollut lainkaan haikealla mielellä jättäessäni Suomen. Fiilis muuttui kuitenkin täysin päästyäni omaan huoneeseeni Maltan kotiini. Olo oli hyvin yksinäinen ja tyhjä. Täällä kun mulla on kuitenkin vähemmän kavereita ja tekemistä. Alkuviikko (eli päivät viikonloppuun asti) menikin aikalailla tästä paluusokista ja flunssasta toipumiseen. Tavallaan vihaan tekemättömyyttä, mutta viime päivät ovat kyllä kuluneet mun osalta vain sohvalla maatessa. Tuntuu, että elän vain viikonloppuja varten tai odottaen, että pääsen sosialisoitumaan. Vaikka mun Maltan perhe kuinka ihana onkin, tuntuu että nää aupairhommat on mun osalta pikkuhiljaa nähty...

Suomen reissu muutti jonkin verran ajatuksiani tulevaisuudestani, mutta silti se on niin auki kuin vain olla ja ajastuskin tulevaisuudesta saa aikaan alkuräjähdyksen päässäni. Tuntuu hyvin vaikealta tehdä päätös Suomen ja Maltan väliltä, sillä kummassakin on puolensa. Toisaalta ehdin elää Suomessa vielä kyllästymiseen asti, mutta toisaalta missä olenkaan sitten onnellisempi?