All good everything

 House has warmed and four princesses are enjoying their new castle.

Älä droppaa mun tunnelmaa

Lasissa Lidlin kolmen euron viintä, edessä vuohenjuustoleipiä ja vihanneksia, perse hikoo penkkiin ja taustalla soi Vesalaa - mä oon onnellinen.

Aamu alkoi rennosti tuliaisFazerinsinistä sohvalla maistellen ja vapaapäivästä nauttien. Tämän jälkeen vuorossa oli hikinen lenkki ja jalkapäivä salilla. Kun kävelin Dr.Juicen Berry Recovery-smoothie kädessä kotia kohti, mietin vain että on mulla asiat vissiin aika hyvin.

Ystäväni Tiina Tinski Tiskiharjanen ilmestyi ilahduttamaan mua aina yhtä pirteällä olemuksellaan ja nähtiin eilen ekaa kertaa vuoteen. Tollasissa tilanteissa tosiaan huomaa, että tosiystävien kanssa kaikki on aivan kuten ennenkin vaikka ei näkisikään kuin kerran vuodessa. Yritettiin parissa tunnissa käydä läpi päällimmäiset kuulumiset - tai no oikeastaan se meni siihen että Tiina haastatteli mun Maltalaiffista ja mä vastailin kuuliaisesti. Puhuttiin maltalaisten laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä ja siitä kuinka täällä elämä on rennompaa ja aikatauluvapaampaa. Mulle henkilökohtasesti ei oo ollut kovin helppoa tottua tähän, mutta ehdottomasti hyvä elämänkoulu mulle tän asian suhteen.

"Pakko myöntää et oon mä kyl vähä kade, me lähetään takas kylmään Suomeen ja sä jäät tänne auringon alle huolettomaan elämään." Jotain tohon suuntaan sanoin Tinski ja sitä jäinkin sitten itsekseni pohtimaan - tossahan on perää. Sitä tarvii aina aika-ajoin muistutuksen siitä miten onnekkaassa asemassa sitä onkaan. Mulla on siisti sisätyö, nasta asunto, ihania ystäviä ja ainakin 300 aurinkoista päivää vuodessa.

Okei joo, tottakai Maltassakin on ne varjopuolensa. Kun mikään ei toimi (sähkökatkos kerran kahessa viikossa, luvattu pinkoodi pankkikorttiin on kuukauden myöhässä ja meinaat jäädä auton alle vähintään kerran viikossa), oot myöhässä itsestäsi riippumattomista syistä ja vaatteet hikoo ihoon kiinni tulee pakostakin ikävä Suomea. Niin se kuitenkin menee, että jos ulkomaille muuttaa niin tulee oppia elämään maan tavoilla. Vaikka tää wannabeEUmaa ottaakin välillä pattiin niin tulee muistaa että itepähän mä oon asuinpaikkani valinnu ja mitä mä mahdollisesti tekisin tän ajan Suomessa. Oon tajunnut että on ihan ok tehdä sitä miltä ittestä hyvältä tuntuu eikä pakottaa itteään yhteiskunnan luomaan "opiskele-työllisty-pariudu-teelapsia"-muottiin. Tiedän että munkin aika koulunpenkillä vielä koittaa, mutta sitä ennen yritän tällä elämänkoulun oppitunnilla kekata mikä ois se mun juttu. Aiemmin kauheksumani välivuodet onkin nyt mun mielestä varsin fiksu juttu ja mun lähtö Maltalle tähänastisen elämäni paras päätös. Eipä sitä vielä vuosi sitten olisi uskonut että täällä sitä vielä ollaan vuodenkin päästä.

Muutettiin toissapäivänä uuteen kämppään ja tää on kyllä aikamoinen kartano - kuvia luvassa myöhemmin. Yhet mun parhaimmista maltakamuista, Ida ja Taru teki comebackin joten meiän T.I.S.S.I.T -posse on koossa taas, joten voin luvata että pian raikuu taas Titanic Corksissa. Yksin tulin mutta nyt ympärillä on joukko tärkeitä ihmisiä jotka auttaa jaksamaan huonoinakin päivinä.

Tiedän että talven tullen tunnelma vähän laskee, joten nyt täytyy nauttia näistä yleensä varsin stressittömistä päivistä ja ladata akkuja tuota kolme kuukautta kestävää talvea varten.

New visitor in the queue part 2

Helmurin lähdettyä mulla oli pieni palautumistauko vieraista, mutta ei mennyt kuin reilu viikko kun toinen puukengän puoliskoni raahasi itsensä ahtereineen kivenkokkareelle. Taksikuski oli Buukkista kentällä vastassa kyltin kanssa, jossa luki "PUUKENKÄ", joten viimeistään siinä vaiheessa osasi kumpikin Puukenkä valmistautua pahimpaan ja parhaimpaan mahdolliseen viikkoon.

Mun vuorot istu Buukkiksen tuloon kuin pastizzi maltalaisen käteen eli olin vaan parina päivänä töissä. Vallotettiin kaikki lähemmät ja kauemmatkin rannat, käytiin Cominolla, vietettiin ihana ilta Valletassa, kerättiin 30 kommenttia meidän propellilätsillä ja pääsipä Buukkis tutustumaan mun täkäläisiin kamuihinkin. Viikon aikana naurettiin vuoden naurujen eestä ja opittiin tuntemaan toisiamme entistä paremmin. <3

 Buukkiksen lähdettyä oli mulla edessä karu paluu arkeen, mutta siitäkin toivottiin noin kolmessa viikossa ja pian oven takana kolkuttelikin jo nelipäinen jumpparijoukkio. Ensitekiöiksemme korkattiin viinipullo ja suunnattiin "Svensk Midsommar på Malta"- juhannusjuhliin. Olikin aikamoinen operaatio mahduttaa meidät kaikki sohvalle, uimapatjalle ja yhdelle sängylle mutta sopu antoi sijaa ja siitäkin selvittiin. Nää tytsyt eli Agatha, Elkku, Floora ja Vilma "enpalakoskaan" Ollila viipyivät Maltalla melkeinpä kaksi viikkoa, joten ei ollut katastrofi vaikka jouduinkin samalla paiskimaan töitä. Meidän sairaat jutut tais tavoittaa muutaman suomiturren ja päivä päivältä nää häröt vitsit vaan paheni (#lexuaalit, #bixuaalit, #kinkkusipsit #pilkkumustelmat) ja Koutsikin oli koko loman näläs. Nää leidit (ja vikat päivät myös meitsi) sai asustella meiän vanhassa kämpässä St.Juliansissa, joten ei tarttenut onneksi koko aikaa punkata meillä lusikassa.

Huippu aikaa kuten kuvitella saattaa ja oon vaan niin kiitollinen kaikille kuomasillein, jotka on mua tänne asti tulleet moikkaamaan. Teretulemast kaikki muutkin!

Suunnan muutos

Viime postauksesta onkin aikaa ja myös mun elämä tällä kivekokkareella on muuttunut suhteellisen paljon.

Tammikuun lopussa sain kuulla työnhakuni tuottaneen tulosta siihen malliin, että alottaisin helmikuun puolivälissä asiakaspalvelutehtävissä eräässä suurehkossa nettikasinossa.
Päätös lopettaa au pair- hommat oli kypsynyt pikkuhiljaa päässäni ja olinkin enemmän kuin innoissani saadessani työpaikan näin siististä firmasta.

Ensimmäiseksi koin velvollisuudekseni kuitenkin hankkia tilalleni uuden au pairin ja niinpä aloitettiin Empun kanssa armoton etsintä internetin ja facebookin ihmeellisestä maailmasta. Lopulta Leon uudeksi hoitajaksi valikoitui Ella ja niin jäimme koko perhe jännityksellä odottamaan, minkälaista elämä uuden au pairin kanssa tulisi olemaan.

Ella saapui ja kaikki lähti sujumaan hienosti. Myös mä sain asua vielä host-perheen nurkissa, ettei tarvinnut paniikissa lähteä uutta asuntoa metsästämään.
Olikin varsin mukavaa saada samanikäinen kämppis ja päästä esittelemään hänelle Maltaa ja tätä meidän salkkarimaista elämää. 

En myöskään voisi olla kiitollisempi host-perheelleni siitä, että sain jäädä vielä asustelemaan perheen kanssa hetkeksi ja ylipäätään koko kuluneesta puolesta vuodesta. Vaikka perheen hyvästeleminen haikeaa olikin, olen onnekas että asutaan niin lähekkäin, että törmäillään ihan viikottain.




Lopulta alkoivat myös kauan odotetut työt. Kahden viikon harjoittelujakson jälkeen oli aika siirtyä oikeasti tositoimiin. Jännitin varmaan saman verran kuin ensimmäistä koulupäivää odottava pikku Saana. Mietin koko alku trainingin ajan etten tule koskaan näitä asioita sisäistämään, sillä koko tämä kasinomaailman oli mulle jotain aivan uutta.

Siinä sivussa sain sopivasti jäätävän kurkkutaudin, joka sisälsi neljän päivän puhekyvyttömyyden, pari litraa jäätelöä, turhan monta nenäliinaa, unettomia öitä, maratonin skippaamisen sekä pari antibioottikuuria.

Tappotaudista selvittiin jotakuinkin, mitä nyt koko maaliskuun oli on-off kipeilyvaihe päällä mutta sådant är livet i Malta.
Työt alkoivat rullaamaan då och då, mutta hyvin nopeasti hommat rutinoituivat ja homma alkoi luistaa kuin small talk suomalaiselta pikku hiprakassa.

Seuraava jännitysmomentti olikin kämppiksen ja kämpän löytäminen. Alun perin meillä oli Empun kanssa tarkoituksena muuttaa yhdessä, mutta koska poikaystävät ovat tietenkin etusijalla, karsiuduin tuolta kämppislistalta ja aloin miettimään plan beetä. Alan ehkä pikkuhiljaa uskomaan, että asioilla on oikeasti tapana järjestyä, eikä se ole vain kliseinen sanapari. Mun plan bee nimittäin tupsahti kuin taivaan tuulista kun facebook-ilmoitukseni tuotti tulosta. Ei siis tosiaankaan tunnettu Roosan kanssa etukäteen, mutta jo alusta alkaen huomasin, että tullaan juttuun paremmin kuin pata ja kattila.

Niinpä alettiin etsimään kämppää yhdessä Roosan kanssa ja jo toisella näytöllä löytyi oikein varteenotettava vaihtoehto. Hetken mietittyämme päädyimme kyseiseen asuntoon, joka sijaitsee Gziran ja Slieman rajamailla niin, että molempien työmatka on noin 15 minuuttia. Täydellisen sijainnin lisäksi plussaa tuli kämpän valoisuudesta ja moderniudesta (kukaan ei ole asunut siinä aikaisemmin) sekä kahdesta kylppäristä. Näin tuli siis myös mulla vihdoin se päivä kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni. Enpä olisi kyllä vielä vuosi sitten kuvitellut sen tapahtuvan Maltalla vaan pikemminkin jossain Kalliohuudeilla.

Näinpä mun elämä viimeiset pari kuukautta on ollut aikamoista uuteen totuttelua, asioiden järjestelyä ja aloilleen asettumista. Toki mukaan on mahtunut hurjasti uusia tuttavuuksia - etenkin työpaikalta - joihin toivon tutustuvani vielä paremmin. Olen toki tykännyt hurjasti mun uudesta työpaikasta ja jo nyt huomannut enkun ja ruotsin kielitaitojeni kehittyneen kohisten, sillä ne ovat kielet joita toimistolla eniten kuulee. Toivoisin kuitenkin pääseväni vielä kunnolla sisälle porukkaan.

Mitäköhän muuta tämän auringon alla..? Aurinkoa ja ihania päiviä, myös aikaisemmin podettu yksinäisyys on selätetty ja koen, että mulla on ihania ystäviä ympärillä. Suomesta en kaipaa muuta kuin ruisleipää ja toki läheisiä, mutta vain sillain sopivissa määrin, sillä koen että mun tämänhetkinen koti on kyllä täällä. Mun porukat tulee käymään täällä noin kuukauden päästä ja rakas ystäväni Buukkis toukokuun lopulla - en malta odottaa!

Voisinkin vielä mainostaa, että mun muutamat kuomat täällä on alkanut bloggaamaan Maltalaiffistaan, ja näitä mahtavuuksia pääsette lukemaan täältä:Taru Tarzan Takalan blogi Ellun kanan blogi Pynden blogi

Muutosten tuulet

Olen yrittänyt postata tässä parin viikon ajan, mutta oikeiden sanojen löytäminen on ollut jotenkin kovin hankalaa. Ja ei- nyt ei ole luvassa mitenkään tavanomaista dramaattisempi postaus, kunhan vaan on pyörinyt liikaa juttuja päässä, jotta olisin pystynyt mitään tänne raapustelemaan.

Elikä tosissaan, nyt on meneillään mun viimeinen au pair viikko! Oikeastaan jopa viimeinen kokonainen päivä, sillä uusi au pair tulee huomenna ja Leo käy nykyään tarhassa kolme kertaa viikossa. 

Mikä sitten on syynä moiseen muutokseen? Kuten jo aiemminkin totesin, koin ettei au pairin työllä ole enää juuri uutta annettavaa mulle, kaipasin haastetta työhön ja sosiaalisempaa työympäristöä. Siksi aloitankin ensi viikolla asiakaspalvelutehtävissä saaren yhdestä lukuisista pelifirmoista. Perhe oli onneksi hyvin ymmärtäväinen tämän suhteen, enkä saanut mitään draamaa aikaan, niinkuin aika moni au pair on saanut kertoessaan lopettavansa. Nyt vain jännityksellä katsotaan, kuinka uudet kuviot saavat alkunsa täällä - toivottavasti mahdollisimman hyvin. 

Asun alkuun vielä täällä au pair -perheen kämpillä, mikä on mielestäni aika hyvä ratkaisu. Tosi kiva nähdä myös miten uusi au pair ottaa homman hanskaan ja muutenkin päästä tutustumaan häneen.

Olen ilokseni tutustunutkin niiden muutaman vaikean tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen taas moneen mahtavaan tyyppiin ja viettänyt monta hauskaa hetkeä heidän kanssaan.

Tällä hetkellä kaikki pyyhkii siis paremmin kuin hyvin, vaikkakin hieman on jo perhosia vatsassa mitä tuleman pitää.

Var bor jag då?

Aattelin raapustella teille kuomasilleni hieman infopläjäystä tästä paikasta, missä majailen.

Tosiaan, kuten moni varmasti tietää, aupparit asuvat mitä yleisimmin perheen kanssa, so do I.
Malta on suht pieni saari ja sattumalta satun asumaan samalla alueella, kun olin lomallakin viime kesänä. Paikan nimi on St. Julians ja se sijaitsee ömm no rannikolla.
Tää on aika turistien suosimaa seutua ja tähän aikaan vuodesta kadut ovatkin ihmisiä pullollaan...
Tarkemmin sanottuna asutaan aivan Pacevillen vieressä. Jos oot joskus käynyt Maltalla, mitä luultavimmin tiedät kyseisen alueen - jos et niin googlaa...
Vilkkaalla seudulla asustellaan, kaupat, ravintolat, baarit, klubit, rannat ovat kaikki superlähellä, eli sijaintiin ei voisi oikein tyytyväisempi olla. Bussithan täällä kulkee myös ja ihan kätsysti pääsee niilläkin liikkumaan paikasta toiseen.

Asutaan neljännessä kerroksessa tilavassa kerrostalohuoneistossa, jossa oon kyllä viihtynyt varsin hyvin. Keittiön ja olkkarin lisäksi täällä on kolme makkaria, kaksi parveketta ja kaksi kylppäriä. Tänne pääsee vain avainkortilla porteista sisään, joten rauhaisan oloinen paikka keskellä kaikkea. Sisäpihalla kasvaa palmuja ja on tollanen pieni allas (ei siis mikään uima-allas kuitenkaan) ja moderni kämppä muutenkin.

Mun Maltan tuntemus on vielä aikalailla lapsen kengissä. Oon kyllä käynyt pääkaupungissa Valletessa (lentokentällä heh ja viime lauantaina pikavisiitillä), mutten kyllä oikeastaan voi sanoa käyneeni siellä. Lisäksi tässä ihan lähialueita on tullut koluttua, Sliema, Gzira ja Pembroke. Cominolla käytiin silloin lomalla ja maaseutu (Rabat) on tullut tutuksi kertareissulla keskellä landea sijaitsevalle klubille. Eli toisin sanoen liikun vielä aikalailla google mapsin armoilla täällä ja raastan bussikuskien hermoja ainaisella kyselylläni.

Hyvänä esimerkkinä toimikoot yritykseni löytää Gzirasta kotiin. Loppujen lopuksi kävelin keskellä moottoritietä, jonka jälkeen löysin jonkun puskan kautta kotiin.
Tai se, että kävin viisi kertaa asioimassa Laptop Maltalla, ja joka kerta meinasin eksyä sinne mennessäni. Ja kyseessähän ei edes ole mitenkään kovin vaikeat reitit... :D No pikkuhiljaa, hikkupiljaa...