sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

New visitor in the queue part 1

Toukokuun puolessa välissä saatiin hieman väriä arkeen kun tänne kivenkokkareelle alkoi lappaa kaikenkarvaista suomiturrea grillaamaan (lue: käräyttämään) ulkokuortansa ja siinä sivussa meitsiäkin moikkaamaan.

Ensimmäisenä vuorossa oli armaiden vanhempieni aika karauttaa karille ja tulla ihmettelemään Välimeren tunnelmaa. Mulla oli sopivasti iltavuoroa puoli viikkoa, joten aamut pyhitettiin milloin millekin ristiretkille ja loppuviikko lomailtiin yhdessä. Oli maailman ihanin tunne halata äitiä ja iskää puolen vuoden tauon jälkeen, tarjota brunssi ekassa omassa kodissa ja päästä esittelemään uusia kotikontujaan.
 Viikko vierähti vauhdilla lähi- ja kaukoseutuja kierrellen. Mun vapailla vuokrattiin auto ja suunnattiin Gozolle. Iskällä oli pieniä ongelmia muistaa pysyä vasemmalla puolella tietä ja että vilkku on pyyhkijöiden paikalla.





Seuraavana vierailevana tähtenä Sanzashowssa oli Helmuri suoraan Jäken idyllistä. Oli huisia saada tällainen extemporevierailija ja vaihtaa kuulumisia puolen vuoden takaa. Ensimmäiseksi tutustutin Helmukan paikalliseen suomiyhteisöön, mutta ehdittiin me turisteloimaankin katakombeilla ja Golden Baylla.
Jatkoa luvassa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti