Mitä Malta on muuttanut minussa?

Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa hieman asioista - niin konkreettisista, kuin pään sisäisistäkin - jotka ovat muuttuneet kuluneen kahdeksan kuukauden (härregod, oonko tosiaan ollut täällä jo kahdeksan kuukautta?!?) aikana. Mainitsemieni lisäksi on toki hurjasti muitakin asioita, jotka ovat nyt varsin eri tolalla, mutta joita en lähde märehtimään tällä kertaa sen enempiä ihan vaan säästääkseni teitä yliajattelun mestarin pahemmanlaatuiselta vuodatukselta.

Jospa nyt pikku hiljaa sitten siihen asiaan:

Kun kolmas päivä syyskuuta halasin äitiä ja iskää lentokentällä, en vieläkään täysin ollut sisäistänyt mihin olen oikein ryhtymässä. Vasta lentokoneessa matkalla Maltalle, tajusin mitä oikein oli tapahtumassa. Juu - tässä vaiheessa te lukijat hymähtelette tälle kuinka teen tästä kaikesta niin suurta ja jännittävää. Tosiasiassahan mulla ei ollut mitään hätää, sillä paikan päällä mua odotti suomalainen host-perhe ja jopa muutama suomalainen tuttu. Silti uskaltaisin väittää, että tämä kyseinen matka on muuttanut mua aika paljon.

Kielitaito

Tuolloin kahdeksan kuukautta sitten matkaan lähti 19-vuotias, englannin puhumista pelkäävä suomityttö. Toki tämä suomalaisten väenpaljous tällä kiven kokkareella on ollut varsin pehmeä lasku, mutta koska kyseessä on kuitenkin englanninkielinen maa, joutui tämä tyttö avaamaan suunsa ja alkaa käyttämään tuota kammoksuttua enkkua ihan päivittäin varsin pian. Kuitenkin vasta harrastusten, eri maalaisten ystävien sekä tietenkin työpaikan myötä koko kouluajan takaraivossa kalvanut pelko virheiden tekemisestä on päässyt hälvenemään. 

Positiivinen yllätys on myös ollut se kuinka paljon olen päässyt puhumaan ruotsia, vaikka asunkin Välimerellä. Yksi vaihtoehdoistani au pair kohteeksi olikin Ruotsi, sillä olen aina jotenkin pitänyt hurjasti kyseisestä kielestä ja halusin päästä käyttämään sitä enemmänkin. Lyckligtvis, ruotsalaiset ovat Maltan suurin etninen ryhmä, joten suomalaisten jälkeen suurin osa kavereistani täällä on ruotsalaisia. On ollut myös jännä huomata kuinka paljon rohkeammin avaan suuni kun kyseessä on ruotsin kieli verrattuna englantiin, vaikkei kielitaito sen parempi olekaan. Arvelisin tämän kuitenkin johtuvan lähinnä kouluaikaisista muistoista ja omasta innostuneisuudestani.

Muutto omilleen 

Kuten jo viime postauksessa mainitsinkin, on ulkomaille muuton lisäksi mulla ollut myös suhteellisen suuri muutos tuo omilleen muuttaminen. Suomessa asustellessani, asuin koko sen astisen elämäni samassa talossa yhdessä vanhempieni kanssa. Niin paljon kuin Helsinkiä rakastankin, kaipasin kovasti uusiin ympyröihin. Onhan Malta tottakai elinympäristönä aivan erilainen kuin Mosa, jossa meidän omakotitalo sijaitsee, mutta koska muutoksia on tullut ulkomaille muuttaessa eteen niin paljon muitakin, on sopeutuminen asumisjärjestelyihin onnistunut varsin mutkattomasti.
Erona Suomeen on, että täällä lähes kaikki kämpät on valmiiksi kalustettuja (mikä on meidän mamujen kannalta vain hyvä juttu), mikä voi toki aiheuttaa sen, ettei Maltan koti tunnu niin helposti kodilta. Mulla ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole ollut, sillä meillä kävin Roosan kanssa kuin Onnelille ja Annelille; meidän kämppä on kuin tehty kahdelle nuorelle tytölle!

Muutto pois kotoa oli toki kaivattu, mutta ei loppupeleissä tuntunut sen mullistavammalta kuin vaikka uuteen huulipunaan vaihtaminen. Jonkin verran omilleen muutto on kuitenkin muuttanut ajatuksiani esimerkiksi kotitöistä. Täällä ollessani olen jopa oppinut pitämään siivoamisesta. Ei meillä koti-Suomessakaan käynyt siivooja, mutta etenkin nyt kun kämppä on oma, pitää sen siistinä entistä mieluummin kun tiedostaa, ettei kukaan toinen sitä puolestasi tule tekemään.Voisin myös sanoa kokkaustaitojen kohentuneen jo lähelle Michelin tähteä monien yritys ja erehdys - operaatioiden jälkeen. Täällä kypsyy siis aikamoinen tuleva laatuvaimo suorastaan.

Irti oravanpyörästä

Siellä varmaan taas lukijat tyrskivät kahvinsa rinnuksilleen kun lukevat edellisen otsikon. Kuinka muka 19-vuotias voisi olla jo oravanpyörässä. Uskallan kuitenkin väittää, että ainakin ennen kesää elin vielä jonkinlaisessa kierteessä, joka toistui viikosta toiseen harmaana ja samanlaisena. Tiedän monen tuskailevan samaisen asian takia, ja toisaalta niinhän se menee, että arjen ei kuulukaan olla hohdokasta ja herkullista. Mun elämä Suomessa pyöri kuitenkin monta vuotta aika pitkälle voimistelun  parissa - ja olen toki siitä hyvin onnellinen. Silti on tuntunut vapauttavalta ja hyvältä kokeilla elämää ilman rutiininomaisesti toistuvaa viikkoaikataulua. Se, että voi tehdä töiden jälkeen melkein mitä huvittaa, on ihanan vapauttavaa!

En tietenkään tarkoita, että voisin rellestää täällä menemään miten tykkään, vaan tottakai mäkin elän täällä tavallista arkea murheineen ja iloineen. En myöskään väitä, että elämä täällä olisi kuin etelänmatka, vaikka aurinko vuoden ympäri paistaakin. Samalla lailla mäkin kuitenkin käyn töissä ja hoidan velvollisuuksiani. Ympäristönä tää vaan on astetta letkeämpi kuin Suomi. Jossain vaiheessa elämä täällä alkaa kuitenkin luultavasti puuduttaa ja Suomen kuviot maistua taas makoisalta.

Sosiaalistuminen

En voi sanoa, että olisin ollut mitenkään epäsosiaalinen tapaus Suomessakaan, mutta olen kyllä rohkaistunut huimasti täällä Maltalla ollessa. Pikkulikkana olin ujo kuin piimä ja jännitin kaikkia uusia tilanteita niin että tuntui kuin perhoset mahassani olisivat mojovan annoksen piritorin pojilta.

Sama juttu jatkui ilmeisesti vielä viime kesänäkin, sillä työkaverit kertoivat myöhemmin ensivaikutelman minusta olevan todella ujo ja hiljainen. No juupelis - harva onkaan täysin oma itsensä uudessa porukassa. Maltalle saapuessani otin kuitenkin käyttöön aivan uudenlaisen aseen, nimittäin reippaan ja avoimen asenteen. Kun oli ensimmäistä kertaa tilanteessa, että ei ole ketään johon tukeutua, vaan tulee itse tehdä töitä, jollei halua jäädä yksin, ei auta muu kuin purra hammasta ja mennä suoraan suden suuhun jos niikseen tulee. Tunkeuduinkin taustoihini nähden varsin taidokkaasti porukkaan ja unohdin aikaisemmin harrastamani ujostelun kokonaan. Onhan se toki myös totta, että täällä porukkaan tutustuu paljon helpommin kuin Suomessa, sillä niin moni on samassa tilanteessa, mutta totta on myös se, että ei kukaan tule sieltä kotoa hakemaan. Au pairina työskennellessä uusien kontaktien luominen tapahtuu lähinnä vapaa-ajalla, sillä työpaikka ei juuri työkavereita tarjoa. Täällä uusien ihmisten tapaaminen on arkipäivää ja olen päässyt tutustumaan lukuisiin sellaisiin ihmisiin, joihn en isänmaan kamaralla olisi vilkaissutkaan - ja tämä on aivan mahtava juttu!

Löystynyt liekkipipo ja oman navan tuijottelu

Suomessa riensin paikasta toiseen tukka putkella pää hieman liian kireän ja sairaannopeen liekkipipon alla. Yksi mun tän reissun tavoitteista olikin, että oppisin rentoutumaan. Oonhan mä suhteellisen rento tyyppi ollut aina, mutta samalla myös kova stressaaja. En voi sanoa todellakaan luopuneeni stressaamisesta, mutta Maltalla asuessa on joutunut sopeutumaan siihen, että kaikki ei todellakaan mene niin kuin koti-Suomen Strömsössä on totuttu näkemään. Mun kärsivällisyyteni joutuukin täällä koetukselle päivittäin, joten vielä on sen kanssa tekemistä. Oon elänyt nyt kahdeksan kuukautta ilman kalenteria ja mihin mä olisin sitä täällä tarvinnutkaan. Kyllä mä toki edelleen haluan miettiä asiat tarkkaan etukäteen, vaikka ne harvemmin lopulta menevätkään suunnitelmien mukaan, Olen myös oppinut menemään enemmän flown mukaan - sinne minne sattuma johtaa. 

Tää ei välttämättä ole mikään positiivinen asia, mutta voisin sanoa että olen alkanut ajatella enemmän itseäni. Ennen voisin sanoa olleeni ehkä liiankin empaattinen, niin että muiden tunteet menivät aina omieni edelle. Nykyään osaan kuitenkin ajatella myös itseäni ja olen ymmärtänyt, että ihminen tarvitsee myös omaa aikaa. Niin kai sen kuuluukin mennä. 

Siinäpä jotain mietteitä Maltalle muuton vaikutuksista muhun. Toki osa jutuista menee myös henkisen kasvun piikkiin, enkä sano etteivätkö mainitut asiat olisi muuttuneet ajan kanssa Suomessakin. Sen vain herra yksin tietää. Toivottavasti nautitte tästä päättömiä sivulauseita sisältävästä sanaoksennuksesta. Noh, sellaista Yrjöseltä voi kai odottaakin. God natt.

Suunnan muutos

Viime postauksesta onkin aikaa ja myös mun elämä tällä kivekokkareella on muuttunut suhteellisen paljon.

Tammikuun lopussa sain kuulla työnhakuni tuottaneen tulosta siihen malliin, että alottaisin helmikuun puolivälissä asiakaspalvelutehtävissä eräässä suurehkossa nettikasinossa.
Päätös lopettaa au pair- hommat oli kypsynyt pikkuhiljaa päässäni ja olinkin enemmän kuin innoissani saadessani työpaikan näin siististä firmasta.

Ensimmäiseksi koin velvollisuudekseni kuitenkin hankkia tilalleni uuden au pairin ja niinpä aloitettiin Empun kanssa armoton etsintä internetin ja facebookin ihmeellisestä maailmasta. Lopulta Leon uudeksi hoitajaksi valikoitui Ella ja niin jäimme koko perhe jännityksellä odottamaan, minkälaista elämä uuden au pairin kanssa tulisi olemaan.

Ella saapui ja kaikki lähti sujumaan hienosti. Myös mä sain asua vielä host-perheen nurkissa, ettei tarvinnut paniikissa lähteä uutta asuntoa metsästämään.
Olikin varsin mukavaa saada samanikäinen kämppis ja päästä esittelemään hänelle Maltaa ja tätä meidän salkkarimaista elämää. 

En myöskään voisi olla kiitollisempi host-perheelleni siitä, että sain jäädä vielä asustelemaan perheen kanssa hetkeksi ja ylipäätään koko kuluneesta puolesta vuodesta. Vaikka perheen hyvästeleminen haikeaa olikin, olen onnekas että asutaan niin lähekkäin, että törmäillään ihan viikottain.




Lopulta alkoivat myös kauan odotetut työt. Kahden viikon harjoittelujakson jälkeen oli aika siirtyä oikeasti tositoimiin. Jännitin varmaan saman verran kuin ensimmäistä koulupäivää odottava pikku Saana. Mietin koko alku trainingin ajan etten tule koskaan näitä asioita sisäistämään, sillä koko tämä kasinomaailman oli mulle jotain aivan uutta.

Siinä sivussa sain sopivasti jäätävän kurkkutaudin, joka sisälsi neljän päivän puhekyvyttömyyden, pari litraa jäätelöä, turhan monta nenäliinaa, unettomia öitä, maratonin skippaamisen sekä pari antibioottikuuria.

Tappotaudista selvittiin jotakuinkin, mitä nyt koko maaliskuun oli on-off kipeilyvaihe päällä mutta sådant är livet i Malta.
Työt alkoivat rullaamaan då och då, mutta hyvin nopeasti hommat rutinoituivat ja homma alkoi luistaa kuin small talk suomalaiselta pikku hiprakassa.

Seuraava jännitysmomentti olikin kämppiksen ja kämpän löytäminen. Alun perin meillä oli Empun kanssa tarkoituksena muuttaa yhdessä, mutta koska poikaystävät ovat tietenkin etusijalla, karsiuduin tuolta kämppislistalta ja aloin miettimään plan beetä. Alan ehkä pikkuhiljaa uskomaan, että asioilla on oikeasti tapana järjestyä, eikä se ole vain kliseinen sanapari. Mun plan bee nimittäin tupsahti kuin taivaan tuulista kun facebook-ilmoitukseni tuotti tulosta. Ei siis tosiaankaan tunnettu Roosan kanssa etukäteen, mutta jo alusta alkaen huomasin, että tullaan juttuun paremmin kuin pata ja kattila.

Niinpä alettiin etsimään kämppää yhdessä Roosan kanssa ja jo toisella näytöllä löytyi oikein varteenotettava vaihtoehto. Hetken mietittyämme päädyimme kyseiseen asuntoon, joka sijaitsee Gziran ja Slieman rajamailla niin, että molempien työmatka on noin 15 minuuttia. Täydellisen sijainnin lisäksi plussaa tuli kämpän valoisuudesta ja moderniudesta (kukaan ei ole asunut siinä aikaisemmin) sekä kahdesta kylppäristä. Näin tuli siis myös mulla vihdoin se päivä kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni. Enpä olisi kyllä vielä vuosi sitten kuvitellut sen tapahtuvan Maltalla vaan pikemminkin jossain Kalliohuudeilla.

Näinpä mun elämä viimeiset pari kuukautta on ollut aikamoista uuteen totuttelua, asioiden järjestelyä ja aloilleen asettumista. Toki mukaan on mahtunut hurjasti uusia tuttavuuksia - etenkin työpaikalta - joihin toivon tutustuvani vielä paremmin. Olen toki tykännyt hurjasti mun uudesta työpaikasta ja jo nyt huomannut enkun ja ruotsin kielitaitojeni kehittyneen kohisten, sillä ne ovat kielet joita toimistolla eniten kuulee. Toivoisin kuitenkin pääseväni vielä kunnolla sisälle porukkaan.

Mitäköhän muuta tämän auringon alla..? Aurinkoa ja ihania päiviä, myös aikaisemmin podettu yksinäisyys on selätetty ja koen, että mulla on ihania ystäviä ympärillä. Suomesta en kaipaa muuta kuin ruisleipää ja toki läheisiä, mutta vain sillain sopivissa määrin, sillä koen että mun tämänhetkinen koti on kyllä täällä. Mun porukat tulee käymään täällä noin kuukauden päästä ja rakas ystäväni Buukkis toukokuun lopulla - en malta odottaa!

Voisinkin vielä mainostaa, että mun muutamat kuomat täällä on alkanut bloggaamaan Maltalaiffistaan, ja näitä mahtavuuksia pääsette lukemaan täältä:Taru Tarzan Takalan blogi Ellun kanan blogi Pynden blogi

Muutosten tuulet

Olen yrittänyt postata tässä parin viikon ajan, mutta oikeiden sanojen löytäminen on ollut jotenkin kovin hankalaa. Ja ei- nyt ei ole luvassa mitenkään tavanomaista dramaattisempi postaus, kunhan vaan on pyörinyt liikaa juttuja päässä, jotta olisin pystynyt mitään tänne raapustelemaan.

Elikä tosissaan, nyt on meneillään mun viimeinen au pair viikko! Oikeastaan jopa viimeinen kokonainen päivä, sillä uusi au pair tulee huomenna ja Leo käy nykyään tarhassa kolme kertaa viikossa. 

Mikä sitten on syynä moiseen muutokseen? Kuten jo aiemminkin totesin, koin ettei au pairin työllä ole enää juuri uutta annettavaa mulle, kaipasin haastetta työhön ja sosiaalisempaa työympäristöä. Siksi aloitankin ensi viikolla asiakaspalvelutehtävissä saaren yhdestä lukuisista pelifirmoista. Perhe oli onneksi hyvin ymmärtäväinen tämän suhteen, enkä saanut mitään draamaa aikaan, niinkuin aika moni au pair on saanut kertoessaan lopettavansa. Nyt vain jännityksellä katsotaan, kuinka uudet kuviot saavat alkunsa täällä - toivottavasti mahdollisimman hyvin. 

Asun alkuun vielä täällä au pair -perheen kämpillä, mikä on mielestäni aika hyvä ratkaisu. Tosi kiva nähdä myös miten uusi au pair ottaa homman hanskaan ja muutenkin päästä tutustumaan häneen.

Olen ilokseni tutustunutkin niiden muutaman vaikean tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen taas moneen mahtavaan tyyppiin ja viettänyt monta hauskaa hetkeä heidän kanssaan.

Tällä hetkellä kaikki pyyhkii siis paremmin kuin hyvin, vaikkakin hieman on jo perhosia vatsassa mitä tuleman pitää.

Luontoretkeilyä

Nyt parina viime sunnuntaina olen päässyt toteamaan, että tältä kivenkokkareelta löytyy luontoakin! Olen nimittäin käynyt patikoimassa Miles Into Memories -porukan kanssa eri puolilla Maltaa ja saanut kokea sitä paljon kaivattua luonnon rauhaa vieläpä ihanasta säästä nauttien.

Ensimmäisellä kerralla kun olin mukana retkellä, kävimme Dingli Cliffeillä, Maltan lounais(?) puolella. Olin ihan ihmeissäni kun näin jopa metsää, jota ei Maltalla tosiaan ole nimeksikään. Maisemat olivat upeat kiivetessämme Maltan korkeimmalle kohdalle. Kolmen tunnin patikointi luonnon helmassa teki hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Viime sunnuntaina haikkimme lähti Gnejna baylta, ja tällä kertaa vuorossa oli hieman haastavampi reitti, jolla oikeasti joutui kiipeämäänkin murenevaa jyrkkää mäkeä. Aivan huikea kokemus jälleen, sillä maisemat olivat vaan niin sanoinkuvailemattoman upeat, eikä tällaiselle retkelle tulisi välttämättä yksin lähdettyä.

Lauantaina teimme Idan kanssa puolestaan turistireissun Gozolle. Ajeltiin turistibussilla ympäriämpäri ja nautimme hyvästä heinästä ja muhevasta maasta, aivan mahti reissu siis!