Ystävii

Kun lähdin Suomesta, kävi mulla tottakai mielessä, tulenko menettämään osan ystävistäni - saatika tulenko saamaan uusia Maltalla. Pelko osoittautui kuitenkin osittain turhaksi.

Läksäreitä viettäessäni viimeistään tajusin, että mulla on hirmuisesti välittäviä ihmisiä ympärillä ja viime kesä toi mukanaan  monta uutta ihanaa ihmistä mun elämään. Silti ei ollut kuitenkaan täysin aiheetonta pohtia, kuinka moni näistä ystävistä jäisi pysyviksi ystäviksi ja keiden kohdalla yhteydenpito ei tulisi jatkumaan. Aluksi olin hyvinkin harmissani tajutessani, että tulen menettämään joitakin ystäviäni lähdön seurauksena.
Pikku hiljaa olen kuitenkin käsittänyt, että ystävyyssuhteita ei voi pakottaa säilymään, vaan ne pysyvät jos ovat pysyäkseen. Suhteen ylläpitämisestä ovat vastuussa kumpikin osapuoli ja välillä tiet vain ajautuvat erilleen.

Tällaisissa tilanteissa aina sanotaan kuinka jatketaan yhteydenpitoa ja skypetellään usein, mutta aina sanat eivät vastaa tekoja. Mulla on muutama ystävä joiden kanssa skaippaillaan suht usein, mutta joidenkin - oikeasti hyvienkin ystävien - kanssa se on jäänyt vähemmälle. Kummallakin osapuolella on kuitenkin omat elämänsä ja välillä asioiden aikaan saaminen voi olla turhankin työteliästä. Oikeastihan kyseessä ei ole iso vaiva, mutta totta on, että se on kahden ihmisen vastuulla.

Tän tekstin perusteella voi ehkä vaikuttaa siltä, että koen yhteydenpidon lähinnä velvollisuutena ja on myönnettävä, että kyllä siinä pieni totuuden siemen kyteekin. Tottakai mä haluan pitää yhteyttä mun ystäviin, mutta jos se tuntuu olevan yksipuolista, voi välillä tuntua vaan että on mun velvollisuus ottaa yhteyttä pitkästä aikaa. Velvollisuus tai ei, kyllä mä oikeasti ikävöin ystäviäni ja haluan tietää mitä heille kuuluu sekä olla osallisena heidän elämäänsä niin paljon kuin se on täältä käsin mahdollista. Taustalla kuitenkin jyskyttää taka-ajatus; oonko mä enää heidän mielessä tai kuinka paljon kaikki on ennallaan näissä ystävyyssuhteissa kun palaan Suomeen.

Kuten oon kertonutkin, oon löytänyt hurjasti kavereita täältä, mistä oon superkiitollinen. Tuntuu, että täällä mulla on muutamakin eri kaveriporukka, joissa voin olla täysin oma itseni.
Mulla ei oo moneen vuoteen ollut yhtä parasta kaveria, enkä enää tiedä uskonko moiseen. Joka tapauksessa aina kun kuulen jonkun ystäväni määrittelevän yhden ystävänsä ylitse muiden, särähtää se korvaani. Eihän se sinänsä mulle kuulu, mutta musta nyt vaan tuntuu tyhmältä luokitella ystäviä.
Pääasia kuitenkin lienee, että mulla on välittäviä ystäviä joille puhua niin täällä kuin Suomessakin ja vaikka välimatka onkin melkoinen, tunnen, että nää ystävät välittää ton meren ylitsekin. Tosiystävyys kestää kyllä pidemmänkin välimatkan.

Maltan Salkkarit

Mitä tapahtuu kun laitetaan liian monta sataa suomalaista pienelle kiven kokkareelle, joka on pituudeltaan vain 35 kilometriä? Tähän yksi näistä maltan mamuista vastasi osuvasti: "Tää saari on kyllä yks suomalainen sinkkulaiva". Tuo lause tiivistää tän menon aika nappiin ja ollaankin Tarun kanssa nimetty meiän elämä täällä Maltan Salkkareiksi.
Te Maltan suomalaiset, jotka tätä luette, tiedätte luultavasti turhankin hyvin, mitä tarkoitan, mutta Suomen suomalaisten naamat ovat varmaankin vääntyneet kysymysmerkeille, joten eiköhän avata tätä hommaa hieman:

Tän lyhyen täällä Maltalla viettämäni ajan aikana, olen päässyt seuraamaan ja olemaan mukana varsin hupaisassa saippuaoopperassa. Välillä nimittäin meno tällä kivellä on ihan oikeasti verrattavissa tuohon vuosikausia telkkarissa pyörineeseen Salatut Elämät- draamasarajaan. Kun asiaa alkaa miettimään, noita yhtäläisyyksiä salkkarimenoon on jopa pelottavan paljon.

Kaikki lähtee siitä, että "kaikki tuntevat toisensa"

Tämä on toki yleistämistä, törmäänhän sentään viikoittain uusiin tuttavuuksiin. Pieni totuuden siemen tässä väitteessä kuitenkin kytee, sillä kukoistavan pelibisneksen ansiosta suuri määrä suomalaisia ja muita skandeja pakkautuu pakostakin samalle alueelle ja näin ollen piirit ovat hyvinkin pienet.
Suurin osa tämän sarjan hahmoista asuu St. Julians ja Sliema kaupunkien lähimaastossa, joten jo pelkästään ulos astuessaan voi olla lähes varma törmäävänsä tuttuihin kuin Salkkareissa konsanaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on taannoinen noin puolisen tuntia kestänyt kauppareissuni lähikauppaan, jonka aikana ehdin törmäämään lähes kymmeneen tuttuun ja vaihtamaan muutaman sanan heidän kanssaan.

Mulle pääkaupungin kasvatille nää pienet piirit onkin tuntunut hieman hassulta, mutta pikkupaikkakuntalaiselle tällainen on varmasti ihan normaalia. En kuitenkaan nää tässä mitään pahaa, vaan nauran kerta toisensa jälkeen sille kun huomaan lähes kaikkien suomipiireissä piirivät tietävän toisensa tai vähintäänkin Maltan kuuluisimmat Suomi-sankarit ja legendat, joiden seikkailuista ja edesottamuksista voisi melkein kirjoittaa kirjan. Ei ole kuitenkaan pelkoa siitä, että tämän sarjan hahmoihin ehtisi kyllästymään, sillä vaihtuvuus on yhtä suurta kuin Salatuissa Elämissä niin ikään.

"On niitä muitakin paikkoja" - vai onko

Aivan kuten Salkkareissa, myös meillä täällä on ne muutamat vakipaikat, joissa ei vain voi olla törmäämättä tuttuihin. Näistä esimerkkeinä mainittakoot Sliemassa sijaitseva saluuna nimeltä Black Gold, St. Juliansissa suosiostaan nauttiva irkkupubi Cork's ja kaikenkarvaisten skandien suosiossa oleva Bacco's Pacevillen sydämessä. Näissä ja muutamissa muissa paikoissa nämä sarjan hahmot viettävät iltojansa viikko toisensa jälkeen. Musta olikin hassua kun menin jouluna käymään Suomessa eräässä lempparibaarissani Helsingin Kalliossa, enkä törmännyt yhteenkään tuttuun. Erona taitaakin olla, että Kalliossa itsessään taitaa olla yhtä paljon baareja kuin Sliemassa ja St.Juliansissa yhteensä.

Juorut kulkee kuin Ulla Taalasmaan seurassa konsanaan

Mun parasta hupia täällä on (etenkin viikonloppujen jälkeen) kuunnella mehevämpiä juoruja, joista puskaradio täällä tiedottaa hyvinkin nopeasti. Nämä juorut eivät ole aina edes mitään ihmeellisiä, mutta ihmisen luontaisen uteliaisuuden takia herkullista kuunneltavaa, varsinkin kun niitä maustaa hieman ja paistaa meheväksi voissa. Hauskaa on myös kuulla, mitä itsestä tai kavereista liikkuu ja järkyttyä kuinka paljon jutut voivatkaan suurentua ja siinä sitten pohtia mistä ihmeestä ne ovat oikein saaneet alkunsa. Itse olen kuitenkin toistaiseksi ainakin keskittynyt lähinnä näiden juorujen puimiseen, niiden päähenkilöksi pääsemisen tavoittelun sijaan. Maltalla kuitenkin kenestä vaan voi tulla tunnettu. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia.

Tätä draaman määrää

En oo varmaan koskaan elänyt näin keskellä draamaa kuin mitä täällä Maltalla. Milloin on käsirysyä tai sanaharkkaa kapakassa, milloin huumataan, milloin on draamaa työpaikalla, tai yleisimmin milloin on saatu aikaan aikamoinen ihmissuhdesoppa, jossa voidaan tarvita jopa välienselvittelijää. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin... Jonkun mielestä tää voisi olla rasittavaa, mutta mun näkökulma asiaan on, että ripaus draamaa tuo vaan piristystä päivään ja elämään ylipäätään.

Suomalaiset Maltalla

Juorujen lisäksi toinen hyvä ajanviete täällä on "Suomalaiset Maltalla"- facebook ryhmässä norkoilu. Ryhmään postataan päivittäin ja nämä viestiketjut saavat aikaan joko nauru- tai itkureaktion. Hupaisinta on lukea kuinka ihmiset provosoituvat sarkastisista kommenteista ja trolleista, joita ryhmästä löytyy myös pilvin pimein.

Maltalaiset ovat oma lukunsa

En voi kuitenkaan väittää suomalaisten olevan ainoa Maltalla asumisen hupaisaksi tekevä seikka. Aivan oma lukunsa ovat myös nämä maltalaiset. Voin lämpimästi suositella lukemaan Juha Vuorisen kirjan "Maltan mieleni", jotta saisitte edes pienen käsityksen tämän saaren käsittämättömästä maailmanmenosta. Joissain asioissa olemme vain niin eri maailmoista maltalaisten kanssa, että ihan naurattaa. Oppia kuitenkin ikä kaikki...

Maltan poliisi "Pulizija"

Otetaanpa tähän loppuun vielä sellainen loppukevennys nimeltä Maltan poliisi aka Pulizija, jota ei vain voi ottaa tosissaan. Iltaisin viiden hengen ryhmissä Pacevillen alueella parveilevat ja kaduilla huomattavaa ylinopeutta kaahaavaat pulizijat voivat saada naurureaktion aikaan jo pelkän ulkonäkönsä perusteella. Lyhyen lännät, maltalaisen, tukevahkon ruumiinrakenteen omaavat pulizijat omistavat komean koppalakkisen virkapuvun, mutta eivät juuri maalaisjärjeä. Maltan poliisin mielestä esimerkiksi nuuskan hallussapito tai julkisella paikalla kuseminen ovat pahemmin rangaistava teko kuin puukotus tai käsiksi käyminen. En ole itse toki näitä henkilökohtaisesti kokenut, mutta lähipiiri ja puskaradio ovat pitäneet minut varsin hyvin perillä Maltan poliisin toimista. Yksi esimerkki tapaamisesta pulizijan kanssa löytyy tästä ihan lähipiiristä kun eräs kaunis aamu nämä pulizijat tulivat hakemaan erästä ystävääni kotiovelta. Syy tähän ei kuitenkaan ollut lainkaan ystäväni oma, vaan hänen kämpässään aikaisemmin asuneen tytön, joka oli tehnyt ties mitä kiellettyä. Olipa siinä sitten selvittelemistä kun yrität tehdä pulizijoille selväksi, ettet ole kyseinen henkilö - ja pulizijathan uskovat tämän varmasti saman tien.

Kaiken kaikkiaan siis varsin hyvä paikka asua tämä saari - ei ainakaan tule tylsää.

Mitä Malta on muuttanut minussa?

Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa hieman asioista - niin konkreettisista, kuin pään sisäisistäkin - jotka ovat muuttuneet kuluneen kahdeksan kuukauden (härregod, oonko tosiaan ollut täällä jo kahdeksan kuukautta?!?) aikana. Mainitsemieni lisäksi on toki hurjasti muitakin asioita, jotka ovat nyt varsin eri tolalla, mutta joita en lähde märehtimään tällä kertaa sen enempiä ihan vaan säästääkseni teitä yliajattelun mestarin pahemmanlaatuiselta vuodatukselta.

Jospa nyt pikku hiljaa sitten siihen asiaan:

Kun kolmas päivä syyskuuta halasin äitiä ja iskää lentokentällä, en vieläkään täysin ollut sisäistänyt mihin olen oikein ryhtymässä. Vasta lentokoneessa matkalla Maltalle, tajusin mitä oikein oli tapahtumassa. Juu - tässä vaiheessa te lukijat hymähtelette tälle kuinka teen tästä kaikesta niin suurta ja jännittävää. Tosiasiassahan mulla ei ollut mitään hätää, sillä paikan päällä mua odotti suomalainen host-perhe ja jopa muutama suomalainen tuttu. Silti uskaltaisin väittää, että tämä kyseinen matka on muuttanut mua aika paljon.

Kielitaito

Tuolloin kahdeksan kuukautta sitten matkaan lähti 19-vuotias, englannin puhumista pelkäävä suomityttö. Toki tämä suomalaisten väenpaljous tällä kiven kokkareella on ollut varsin pehmeä lasku, mutta koska kyseessä on kuitenkin englanninkielinen maa, joutui tämä tyttö avaamaan suunsa ja alkaa käyttämään tuota kammoksuttua enkkua ihan päivittäin varsin pian. Kuitenkin vasta harrastusten, eri maalaisten ystävien sekä tietenkin työpaikan myötä koko kouluajan takaraivossa kalvanut pelko virheiden tekemisestä on päässyt hälvenemään. 

Positiivinen yllätys on myös ollut se kuinka paljon olen päässyt puhumaan ruotsia, vaikka asunkin Välimerellä. Yksi vaihtoehdoistani au pair kohteeksi olikin Ruotsi, sillä olen aina jotenkin pitänyt hurjasti kyseisestä kielestä ja halusin päästä käyttämään sitä enemmänkin. Lyckligtvis, ruotsalaiset ovat Maltan suurin etninen ryhmä, joten suomalaisten jälkeen suurin osa kavereistani täällä on ruotsalaisia. On ollut myös jännä huomata kuinka paljon rohkeammin avaan suuni kun kyseessä on ruotsin kieli verrattuna englantiin, vaikkei kielitaito sen parempi olekaan. Arvelisin tämän kuitenkin johtuvan lähinnä kouluaikaisista muistoista ja omasta innostuneisuudestani.

Muutto omilleen 

Kuten jo viime postauksessa mainitsinkin, on ulkomaille muuton lisäksi mulla ollut myös suhteellisen suuri muutos tuo omilleen muuttaminen. Suomessa asustellessani, asuin koko sen astisen elämäni samassa talossa yhdessä vanhempieni kanssa. Niin paljon kuin Helsinkiä rakastankin, kaipasin kovasti uusiin ympyröihin. Onhan Malta tottakai elinympäristönä aivan erilainen kuin Mosa, jossa meidän omakotitalo sijaitsee, mutta koska muutoksia on tullut ulkomaille muuttaessa eteen niin paljon muitakin, on sopeutuminen asumisjärjestelyihin onnistunut varsin mutkattomasti.
Erona Suomeen on, että täällä lähes kaikki kämpät on valmiiksi kalustettuja (mikä on meidän mamujen kannalta vain hyvä juttu), mikä voi toki aiheuttaa sen, ettei Maltan koti tunnu niin helposti kodilta. Mulla ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole ollut, sillä meillä kävin Roosan kanssa kuin Onnelille ja Annelille; meidän kämppä on kuin tehty kahdelle nuorelle tytölle!

Muutto pois kotoa oli toki kaivattu, mutta ei loppupeleissä tuntunut sen mullistavammalta kuin vaikka uuteen huulipunaan vaihtaminen. Jonkin verran omilleen muutto on kuitenkin muuttanut ajatuksiani esimerkiksi kotitöistä. Täällä ollessani olen jopa oppinut pitämään siivoamisesta. Ei meillä koti-Suomessakaan käynyt siivooja, mutta etenkin nyt kun kämppä on oma, pitää sen siistinä entistä mieluummin kun tiedostaa, ettei kukaan toinen sitä puolestasi tule tekemään.Voisin myös sanoa kokkaustaitojen kohentuneen jo lähelle Michelin tähteä monien yritys ja erehdys - operaatioiden jälkeen. Täällä kypsyy siis aikamoinen tuleva laatuvaimo suorastaan.

Irti oravanpyörästä

Siellä varmaan taas lukijat tyrskivät kahvinsa rinnuksilleen kun lukevat edellisen otsikon. Kuinka muka 19-vuotias voisi olla jo oravanpyörässä. Uskallan kuitenkin väittää, että ainakin ennen kesää elin vielä jonkinlaisessa kierteessä, joka toistui viikosta toiseen harmaana ja samanlaisena. Tiedän monen tuskailevan samaisen asian takia, ja toisaalta niinhän se menee, että arjen ei kuulukaan olla hohdokasta ja herkullista. Mun elämä Suomessa pyöri kuitenkin monta vuotta aika pitkälle voimistelun  parissa - ja olen toki siitä hyvin onnellinen. Silti on tuntunut vapauttavalta ja hyvältä kokeilla elämää ilman rutiininomaisesti toistuvaa viikkoaikataulua. Se, että voi tehdä töiden jälkeen melkein mitä huvittaa, on ihanan vapauttavaa!

En tietenkään tarkoita, että voisin rellestää täällä menemään miten tykkään, vaan tottakai mäkin elän täällä tavallista arkea murheineen ja iloineen. En myöskään väitä, että elämä täällä olisi kuin etelänmatka, vaikka aurinko vuoden ympäri paistaakin. Samalla lailla mäkin kuitenkin käyn töissä ja hoidan velvollisuuksiani. Ympäristönä tää vaan on astetta letkeämpi kuin Suomi. Jossain vaiheessa elämä täällä alkaa kuitenkin luultavasti puuduttaa ja Suomen kuviot maistua taas makoisalta.

Sosiaalistuminen

En voi sanoa, että olisin ollut mitenkään epäsosiaalinen tapaus Suomessakaan, mutta olen kyllä rohkaistunut huimasti täällä Maltalla ollessa. Pikkulikkana olin ujo kuin piimä ja jännitin kaikkia uusia tilanteita niin että tuntui kuin perhoset mahassani olisivat mojovan annoksen piritorin pojilta.

Sama juttu jatkui ilmeisesti vielä viime kesänäkin, sillä työkaverit kertoivat myöhemmin ensivaikutelman minusta olevan todella ujo ja hiljainen. No juupelis - harva onkaan täysin oma itsensä uudessa porukassa. Maltalle saapuessani otin kuitenkin käyttöön aivan uudenlaisen aseen, nimittäin reippaan ja avoimen asenteen. Kun oli ensimmäistä kertaa tilanteessa, että ei ole ketään johon tukeutua, vaan tulee itse tehdä töitä, jollei halua jäädä yksin, ei auta muu kuin purra hammasta ja mennä suoraan suden suuhun jos niikseen tulee. Tunkeuduinkin taustoihini nähden varsin taidokkaasti porukkaan ja unohdin aikaisemmin harrastamani ujostelun kokonaan. Onhan se toki myös totta, että täällä porukkaan tutustuu paljon helpommin kuin Suomessa, sillä niin moni on samassa tilanteessa, mutta totta on myös se, että ei kukaan tule sieltä kotoa hakemaan. Au pairina työskennellessä uusien kontaktien luominen tapahtuu lähinnä vapaa-ajalla, sillä työpaikka ei juuri työkavereita tarjoa. Täällä uusien ihmisten tapaaminen on arkipäivää ja olen päässyt tutustumaan lukuisiin sellaisiin ihmisiin, joihn en isänmaan kamaralla olisi vilkaissutkaan - ja tämä on aivan mahtava juttu!

Löystynyt liekkipipo ja oman navan tuijottelu

Suomessa riensin paikasta toiseen tukka putkella pää hieman liian kireän ja sairaannopeen liekkipipon alla. Yksi mun tän reissun tavoitteista olikin, että oppisin rentoutumaan. Oonhan mä suhteellisen rento tyyppi ollut aina, mutta samalla myös kova stressaaja. En voi sanoa todellakaan luopuneeni stressaamisesta, mutta Maltalla asuessa on joutunut sopeutumaan siihen, että kaikki ei todellakaan mene niin kuin koti-Suomen Strömsössä on totuttu näkemään. Mun kärsivällisyyteni joutuukin täällä koetukselle päivittäin, joten vielä on sen kanssa tekemistä. Oon elänyt nyt kahdeksan kuukautta ilman kalenteria ja mihin mä olisin sitä täällä tarvinnutkaan. Kyllä mä toki edelleen haluan miettiä asiat tarkkaan etukäteen, vaikka ne harvemmin lopulta menevätkään suunnitelmien mukaan, Olen myös oppinut menemään enemmän flown mukaan - sinne minne sattuma johtaa. 

Tää ei välttämättä ole mikään positiivinen asia, mutta voisin sanoa että olen alkanut ajatella enemmän itseäni. Ennen voisin sanoa olleeni ehkä liiankin empaattinen, niin että muiden tunteet menivät aina omieni edelle. Nykyään osaan kuitenkin ajatella myös itseäni ja olen ymmärtänyt, että ihminen tarvitsee myös omaa aikaa. Niin kai sen kuuluukin mennä. 

Siinäpä jotain mietteitä Maltalle muuton vaikutuksista muhun. Toki osa jutuista menee myös henkisen kasvun piikkiin, enkä sano etteivätkö mainitut asiat olisi muuttuneet ajan kanssa Suomessakin. Sen vain herra yksin tietää. Toivottavasti nautitte tästä päättömiä sivulauseita sisältävästä sanaoksennuksesta. Noh, sellaista Yrjöseltä voi kai odottaakin. God natt.

Suunnan muutos

Viime postauksesta onkin aikaa ja myös mun elämä tällä kivekokkareella on muuttunut suhteellisen paljon.

Tammikuun lopussa sain kuulla työnhakuni tuottaneen tulosta siihen malliin, että alottaisin helmikuun puolivälissä asiakaspalvelutehtävissä eräässä suurehkossa nettikasinossa.
Päätös lopettaa au pair- hommat oli kypsynyt pikkuhiljaa päässäni ja olinkin enemmän kuin innoissani saadessani työpaikan näin siististä firmasta.

Ensimmäiseksi koin velvollisuudekseni kuitenkin hankkia tilalleni uuden au pairin ja niinpä aloitettiin Empun kanssa armoton etsintä internetin ja facebookin ihmeellisestä maailmasta. Lopulta Leon uudeksi hoitajaksi valikoitui Ella ja niin jäimme koko perhe jännityksellä odottamaan, minkälaista elämä uuden au pairin kanssa tulisi olemaan.

Ella saapui ja kaikki lähti sujumaan hienosti. Myös mä sain asua vielä host-perheen nurkissa, ettei tarvinnut paniikissa lähteä uutta asuntoa metsästämään.
Olikin varsin mukavaa saada samanikäinen kämppis ja päästä esittelemään hänelle Maltaa ja tätä meidän salkkarimaista elämää. 

En myöskään voisi olla kiitollisempi host-perheelleni siitä, että sain jäädä vielä asustelemaan perheen kanssa hetkeksi ja ylipäätään koko kuluneesta puolesta vuodesta. Vaikka perheen hyvästeleminen haikeaa olikin, olen onnekas että asutaan niin lähekkäin, että törmäillään ihan viikottain.




Lopulta alkoivat myös kauan odotetut työt. Kahden viikon harjoittelujakson jälkeen oli aika siirtyä oikeasti tositoimiin. Jännitin varmaan saman verran kuin ensimmäistä koulupäivää odottava pikku Saana. Mietin koko alku trainingin ajan etten tule koskaan näitä asioita sisäistämään, sillä koko tämä kasinomaailman oli mulle jotain aivan uutta.

Siinä sivussa sain sopivasti jäätävän kurkkutaudin, joka sisälsi neljän päivän puhekyvyttömyyden, pari litraa jäätelöä, turhan monta nenäliinaa, unettomia öitä, maratonin skippaamisen sekä pari antibioottikuuria.

Tappotaudista selvittiin jotakuinkin, mitä nyt koko maaliskuun oli on-off kipeilyvaihe päällä mutta sådant är livet i Malta.
Työt alkoivat rullaamaan då och då, mutta hyvin nopeasti hommat rutinoituivat ja homma alkoi luistaa kuin small talk suomalaiselta pikku hiprakassa.

Seuraava jännitysmomentti olikin kämppiksen ja kämpän löytäminen. Alun perin meillä oli Empun kanssa tarkoituksena muuttaa yhdessä, mutta koska poikaystävät ovat tietenkin etusijalla, karsiuduin tuolta kämppislistalta ja aloin miettimään plan beetä. Alan ehkä pikkuhiljaa uskomaan, että asioilla on oikeasti tapana järjestyä, eikä se ole vain kliseinen sanapari. Mun plan bee nimittäin tupsahti kuin taivaan tuulista kun facebook-ilmoitukseni tuotti tulosta. Ei siis tosiaankaan tunnettu Roosan kanssa etukäteen, mutta jo alusta alkaen huomasin, että tullaan juttuun paremmin kuin pata ja kattila.

Niinpä alettiin etsimään kämppää yhdessä Roosan kanssa ja jo toisella näytöllä löytyi oikein varteenotettava vaihtoehto. Hetken mietittyämme päädyimme kyseiseen asuntoon, joka sijaitsee Gziran ja Slieman rajamailla niin, että molempien työmatka on noin 15 minuuttia. Täydellisen sijainnin lisäksi plussaa tuli kämpän valoisuudesta ja moderniudesta (kukaan ei ole asunut siinä aikaisemmin) sekä kahdesta kylppäristä. Näin tuli siis myös mulla vihdoin se päivä kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni. Enpä olisi kyllä vielä vuosi sitten kuvitellut sen tapahtuvan Maltalla vaan pikemminkin jossain Kalliohuudeilla.

Näinpä mun elämä viimeiset pari kuukautta on ollut aikamoista uuteen totuttelua, asioiden järjestelyä ja aloilleen asettumista. Toki mukaan on mahtunut hurjasti uusia tuttavuuksia - etenkin työpaikalta - joihin toivon tutustuvani vielä paremmin. Olen toki tykännyt hurjasti mun uudesta työpaikasta ja jo nyt huomannut enkun ja ruotsin kielitaitojeni kehittyneen kohisten, sillä ne ovat kielet joita toimistolla eniten kuulee. Toivoisin kuitenkin pääseväni vielä kunnolla sisälle porukkaan.

Mitäköhän muuta tämän auringon alla..? Aurinkoa ja ihania päiviä, myös aikaisemmin podettu yksinäisyys on selätetty ja koen, että mulla on ihania ystäviä ympärillä. Suomesta en kaipaa muuta kuin ruisleipää ja toki läheisiä, mutta vain sillain sopivissa määrin, sillä koen että mun tämänhetkinen koti on kyllä täällä. Mun porukat tulee käymään täällä noin kuukauden päästä ja rakas ystäväni Buukkis toukokuun lopulla - en malta odottaa!

Voisinkin vielä mainostaa, että mun muutamat kuomat täällä on alkanut bloggaamaan Maltalaiffistaan, ja näitä mahtavuuksia pääsette lukemaan täältä:Taru Tarzan Takalan blogi Ellun kanan blogi Pynden blogi